Työ on tutkitusti yksi eniten stressiä aiheuttavista tekijöistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 65 % aikuisista kertoo työn olevan keskeinen stressin aiheuttaja. Suomessa luku on huomattavasti pienempi, mutta täälläkin lähes joka viides kokee Työterveyslaitoksen mukaan melko paljon tai paljon stressioireita.
Siksi on kannustavaa, että Concordian yliopiston tutkijat (Brutus ym. 2017) Kanadassa havaitsivat työmatkapyöräilyn vähentävän koettua stressiä.
Tutkijat kysyivät reilulta sadalta toimistotyöntekijältä heidän liikkumismuotoaan töihin (auto, pyörä, julkinen jne.). Jokaisen koehenkilön tuli täyttää kysely ensimmäisen 45 minuutin aikana töihin saavuttuaan. Kyselyssä selvitettiin heidän koettua stressitasoaan sekä mielialaansa.
Tutkijoiden mukaan aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että aamuinen stressi ja mieliala ennustavat kielteisten tuntemusten vaikutuksia myöhemmin päivällä. Voimakas stressi ja kielteinen tunnetila voivat vaikuttaa merkittävästi myöhempien tapahtumien tulkintaan sekä siihen, miten raskaaksi työ koetaan.
Tulokset osoittavat, että ne työntekijät, jotka saapuivat töihin pyörällä raportoivat vähäisempiä stressioireita ensimmäisen 45 minuutin aikana (verrattuna autoileviin ja julkista käyttäviin). Eroa mielialassa ei kuitenkaan havaittu. Lisäksi autoilun ja julkisen liikenteen käyttäjien välillä ei havaittu eroja stressikokemuksissa.
Tämä tutkimus ei selvittänyt syyseuraussuhteita sille, miksi pyöräilijät raportoivat vähäisempiä stressioireita, mutta aiempien tutkimusten perusteella syyt (ainakin osittain) liittynevät fyysisen aktiivisuuden stressiä lievittäviin vaikutuksiin. Joten vaikka tutkimuksessa vertailuryhmänä käytettiin vain pyöräilijöitä, kaikenlainen fyysinen liikkuminen työpaikalle aiheuttanee vastaavia hyötyjä.
Työstressi syntyy usein lumipalloefektinä. Huono fiilis aamupäivällä vaikuttaa herkästi siihen, kuinka tulkitsemme tilanteita myöhemmin päivällä. Onkin tärkeää purkaa työn kuormitusta tasaisin väliajoin. Työpäivän aikana suoritetut taukoliikkumiset, kuten puistokävelyt, ovat osoitettu valtavan tärkeiksi stressikuorman purkajiksi (Sianoja ym. 2018).
Pohdittavaa: voisiko esimerkiksi auton ajaa työpaikan pihaan hyvissä ajoin ja tehdä vaikka pienen kävelyn ennen toimistolle siirtymistä?
Lisää luettavaa:
Brutus, S., Javadian, R., & Panaccio, A. J. (2017). Cycling, car, or public transit: a study of stress and mood upon arrival at work. International journal of workplace health management.
Sianoja, M., Syrek, C. J., de Bloom, J., Korpela, K., & Kinnunen, U. (2018). Enhancing daily well-being at work through lunchtime park walks and relaxation exercises: Recovery experiences as mediators. Journal of Occupational Health Psychology, 23(3), 428.