On olemassa joukko ihmisiä, joiden luonteenpiirteitä arvostan valtavasti – voisin kuvailla näitä jopa ’superpiirteiksi’, sillä niin harvassa ne nykyään ovat.
Piirteitä on kolme:
1. Ihmiset, jotka ovat julkisestikin valmiita muuttamaan mielipidettään tai teoriaansa parempien todisteiden valossa
2. Ihmiset, jotka uskaltavat olla epävarmoja ja todeta ”etteivät tiedä varmuudella”, miten asianlaita todella on
3. Ihmiset, jotka eivät kärjistä tai yksinkertaista monimutkaisia asioita vain yhteen, hyvin mustavalkoiseen, ”totuuden” muottiin.
Näistä ensimmäinen on ehdoton lempparini. Uskokaa tai älkää, mutta olen tavannut mitä oikeudenmukaisimpia, altruistisimpia, empaattisimpia ja rehdimpiä ihmisiä…
…joiden kognitiivinen dissonanssi johonkin asiaan on kuitenkin niin vahva, että he eivät yksinkertaisesti edes halua keskustella uusista ajatuksista – saati analysoida tietoa tasapuolisesti.
Kun pohdit väittelyä näiden ihmisten kanssa, niin tee heti alussa itsellesi mahdollisimman selväksi, että onko sinulla ylipäätään edes mahdollista vaikuttaa toisen mielipiteisiin. Esimerkiksi jotain pyhää uskomusta tai yliluonnollisia vastaväitteitä on mahdotonta todistaa vääräksi, mikäli vastapuoli nojaa omissa perusteluissaan ainoastaan näiden voimaan. Tukeudutte siis jo lähtökohtaisesti eri maailmoista kumpuaviin todisteisiin.
Entäpä kohta kaksi sitten. ”En tiedä”, ”en ole varma”, ”pitää perehtyä asiaan lisää, voisitko ohjata minut asianmukaisen tiedon lähteille”, ovat kaikki erittäin väkeviä vastauksia. Usein jopa niin väkeviä, että vastapuoli saattaa hämmästyä. Kun asetat itsesi heti alussa uteliaaseen asentoon, saatat saada jopa keskustelua aikaan. Usein pääset kysymään ”miksi”, ”miten” ja ”mistä”-kysymyksiä, jotka pistävät myös vastapuolen pohtimaan omia kantojaan. Jos olet taas aina varma kaikesta, sinulla on kaikkeen vahva mielipide, miksi kukaan haluaisi lähteä edes vääntämään asiasta kanssasi?
Tarvitseeko kohtaa kolme edes perustella? Missä kohtaa auto lakkaa olemasta auto, jos sitä puretaan osa kerrallaan? Mustavalkoinen ”totuus” on sitä, että näet auton ainoastaan monimutkaisena kokonaisuutena, mutta et kaikkia niitä osia, joista se rakentuu…
…kun joku sitten purkaa kaikki osat erilleen ja näyttää kokonaisuuden kompleksisuuden sinulle, näet mustavalkoisesti nyt vain erilliset osat lojumassa pressun päällä: et pysty käsittämään, että erilliset osat ovat kaikki se, mistä monitahoinen kokonaisuus kehkeytyy.
Väitän, että nykymaailmassa on yhä vaikeampaa ilmaista epävarmuuttaan, myöntää julkisesti olleensa väärässä tai muuttaneensa mielipidettään. Kolumnisteilta vaaditaan tiukkoja kannanottoja, somevaikuttajilta yksinkertaisia totuuksia ja asiantuntijoilta erehtymättömyyttä.
Siksi kutsun näitä kolmea luonteenpiirrettä harvinaislaatuisiksi, modernin elämän, ’superpiirteeksi’.
Eräänlaisia supervoimia nekin.
Ja siksi annan niille paljon arvostusta.
Anna sinäkin, kun jotain tällaista sattumalta kohtaat.