Päätösten lykkäysten pääsyyksi on esitetty pelkoamme siitä, että joudumme luopumaan vaihtoehdoista. Ja vastahakoisuus luopua vaihtoehdoista vaikuttaisi korostuvan erityisesti silloin, kun tahdonvoimamme on matalalla.
Haluttomuutta sulkea vaihtoehtoja on tutkittu:
Eräässä kokeessa tarkkailtiin tietokoneella pelaavia ihmisiä. Pelaajat saattoivat ansaita oikeaa rahaa avaamalla ovia ja löytämällä niistä palkkioita. Paras strategia oli avata kaikki kolme ovea tietokoneen ruudulla, löytää niistä se huone, joka tarjosi houkuttelevimmat palkinnot, ja pysytellä sitten kyseisessä paikassa.
Pelaajien oli vaikea noudattaa tätä strategiaa, kun uusi elementti tuotiin mukaan peliin. Muiden huoneiden ovet alkoivat vähitellen sulkeutua, heti kun pelaajat pysyivät poissa niistä riittävän kauan. Pelaajat alkoivat sinkoilla huoneesta toiseen vain pitääkseen ne kaikki auki: vaikka se vähensikin heidän ansioitaan.
”Oven sulkeminen on vaihtoehto, joka koetaan menetyksenä, ja ihmiset ovat valmiit maksamaan välttääkseen menetyksen tunteen”, toteavat tutkijat.
Koulutuksissani en ole törmännyt vielä yhteenkään yritysporukkaan, jonka jäsenten olisi helpompi sanoa ”ei” kuin ”kyllä” kaikelle uudella ja jännittävälle.
Kaavani työn tehostamiseen lähteekin aina priorisoinnista. Ilman priorisointia sinkoilet vain huoneesta toiseen. Jos kaikki on tärkeää, mikään ei ole tärkeää.
Millaiset ovat sitten priorisoinnin neurotieteelliset/neurobiologiset selitysmallit?
Tiedetään, että aivojen ’motivaatioverkostoon’ kuuluu lukuisa joukko eri aivojen alueita. Osa alueista, kuten etuotsalohkon alueet, arvioivat erilaisten vaihtoehtojen pitkäkestoisia hyötyjä, osa alueista puolestaan arvioi eri vaihtoehtojen tuottamia välittömiä tunne- ja palkitsemisenkokemuksia.
Lopulta hermojärjestelmämme tulee kyetä muuttamaan arvio parhaasta vaihtoehdosta sellaiseksi yhteiseksi valuutaksi, jota meidän on helppo tietoisesti punnita. Tämä yhteinen valuutta tunnetaan nimellä ’dopamiini’.
Hieman yksinkertaistettuna asian voi esittää näin:
”jos vaihtoehto A saa aikaan suuremman yhteismitallisen dopamiinijärjestelmän aktivaation (kun pohdimme sen palkitsevuutta sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä) kuin vaihtoehto B, valitsemme todennäköisesti vaihtoehdon A”.
Priorisoinnin vaikeus johtuu siitä, ettei aivomme saa riittävän selvää signaalia siitä, mikä vaihtoehdoista tuottaa yhteismitallisesti suurimman dopamiinijärjestelmän aktivaation. Osa vaihtoehdoista aktivoi dopamiinin avulla esim. aivojuoviota, joka painottaa lyhyen tähtäimen palkitsevuutta; osa puolestaan signaloi dopamiinin avulla toisen vaihtoehdon pitkäkestoisesta hyödystä etuotsalohkolle. Samaan aikaan mm. mantelitumake, pihtipoimu ja hippokampus liittävät sekä aiempia tunnekokemuksia että arvioita onnistumisen mahdollisuuksista kokonaisuuteen.
Motivaatio on monimutkainen prosessi, mutta neurobiologisesti purettavissa muutamaan ydinkomponenttiin.
Parasta on, että näitä voidaan tietoisesti hallita 🧠