Yksi ahmii jokaisen tuoreen johtajuuskirjan, toinen ei lue niitä lainkaan.
Yksi konsultti sanoo toista, toinen toista.
Yhden mielestä on valittava tämä strategia, toisen mielestä taas toinen.
Yhden mielestä yritys tarvitsee suuren muutoksen, toisen mielestä vain pientä hienosäätöä.
Covid-19 on yhdelle yritykselle uhka, Covid-19 on toiselle yritykselle turmio.
Epävarmuus – ihminen on kenties ainoa eläinlaji, jonka stressihormonituotanto nousee tämän tästä, vaikkei ainuttakaan uhkaa ole näköpiirissä: suurin osa stressinaiheuttajista ei nimittäin toteudu koskaan.
Yhdysvaltalaisen Weilin Neurotieteellisen insituutin apulaisprofessori Aoife O’Donovan on todennut, että epävarmuuden aikaansaama stressi, erityisesti pitkittyessään, on yksi kaikkein katalimmista stressinaiheuttajista, jota me ihmiset voimme kokea…
…ja kun epävarmuus yhdistetään johonkin koettuun tai kuviteltuun ”uhkaan”, saadaan lopputuloksena ahdistusta.
Epävarmuus on kuin keskeneräinen palapeli, jonka aivomme haluaa ratkaista. Hsu ja kumppaneiden (2005) tutkimuksessa havaittiin, että pienikin epävarmuus koetilanteessa voi johtaa aivojemme paniikkinappulan eli mantelitumakkeen aktivaatioon.
Tieteilijät Kolumbian Zuckerman instituutissa (Taghizadeh ym. 2020) päättivät puolestaan selvittää, kuinka epävarmuus todella vaikuttaa aivoihimme: he havaitsivat, että heti kun apinoiden herkkujen saanti tehtiin epävarmemmaksi, niiden aivojen aktiivisuus lisääntyi alueilla, jotka vastaavat korkeamman tason ajattelusta. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa siihen, että epävarmuus laittaa aivot odottavaan tilaan, jossa ne joutuvat työskentelemään kovemmin. Epävarmuus ts. kannustaa aivoja kiinnittämään huomiota ja ratkaisemaan tilanteessa vallitsevan epävarmuuden.
Aivot siis käytännössä viestivät: ”hei tämä on tärkeää, kiinnitä siihen huomiota”.
Mutta onko epävarmuus todella niin pahasta?
Yalen Neurotieteen professori Daeyeol Lee korostaa:
”Me opimme ainoastaan, kun olemme epävarmassa tilanteessa, ja se on hyvä juttu”.
Hänen tutkimuksensa osoittaa, että epävarmoja tilanteita kohdatessamme, aivojemme etuotsalohkossa on suurempi neuraalinen aktivaatio, ja näissä ympäristöissä aivot ovat virittyneitä oppimaan parhaiten.
Ennustettavissa tilanteissa aivojesi ei täydy tehdä niin paljon, ja siitä tulee eräänlainen sohvaperuna….
…mutta kun tilanne muuttuu epävarmemmaksi, aivojen täytyy työskennellä kovempaa – ja näissä tilanteissa voimme oppia eniten itsestämme ja piilevistä potentiaaleistamme.
Joten uudelleenarvioikin suhteesi epävarmuuteen. Näe se mahdollisuutena oppia ja löytää, sen sijaan että pelkäisit sitä. Oppiminen on yksinkertaisesti itsensä laittamista epävarmoihin tilanteisiin.
Samalla täytyy toki pitää huoli, ettei epävarmaan tilanteeseen liity voimakasta ”uhkaa”, mikä voi purkautua hallitsemattomana ahdistuksena. Potentiaalisten uhkien käsittelyssä auttavatkin hyvät tunnetaidot sekä korkea epävarmuuden sietokynnys.
Lisää luettavaa: