Miksi ajatuksemme karkailevat lukemattomia kertoja työpäivän aikana? Mielenvaeltelulla on tärkeä evolutiivinen merkitys, mutta usein se tekee myös hetkessä elämisestä haastavaa.
Energinen työkaveri tai työpaikan seiniä vasten kaikuva loppumaton puheensorina ovat usein niitä asioita, joihin tyypillisesti viittaamme, kun pohdimme toimistomme yleisimpinä häiriötekijöitä.
Tarkkaavuutemme tahaton häiriintyminen ei kuitenkaan rajoitu vain ulkoisiin ärsykkeisiin. Jokainen meistä tunnistanee ilmiön, jossa työtehtävän kannalta täysin epäolennaiset ajatukset ”kaappaavat” sisäisen huomiomme – toisinaan vain hetkeksi, joskus pidemmäksi aikaa.
Meille ihmisille on tyypillistä käydä jatkuvaa sisäistä vuoropuhelua itsemme kanssa. Esimerkiksi tarjoilen tilanteen, jossa ihastelemme kaunista lumisadetta ulkona. Sen sijaan, että nauttisimme vain upeasta maisemasta, alamme täysin sattumanvaraisesti selostaa tapahtumia itsellemme:
”Vau, kuinka kaunis tuo näky onkaan”
”Olisipa hienoa olla tuolla ulkona nyt hiihtämässä Maijan kanssa”
”Sataakohan huomennakin vielä lunta?”
Kenelle päänsisäiselle kuuntelijalle sinä tätä kaikkea oikein selität? Paradoksaalistahan nimittäin on, että näet parhaillaan kaiken sen, mitä puet sanoiksi itseäsi varten. Ja koska sisäinen äänesi keskeyttää sinua jatkuvasti, uppoutuminen itse tilanteeseen häiriintyy.
On olemassa paljon tutkittu aivoverkosto, jonka tiedetään aktivoituvan luotettavasti aina silloin, kun mielemme lähtee ”vaeltamaan”. Kyseistä aivoverkostoa kutsutaan osuvasti ’oletusverkostoksi’, sillä se napsahtaa oletusasetusmaisesti aina silloin päälle, kun tarkkaavuutemme ei ole suuntautunut johonkin ulkoiseen ärsykkeeseen.
Mielenvaeltelun aikana ajatuksemme kohdistuvat tyypillisesti joko itseemme tai muihin ihmisiin. Pohdimme tuolloin usein mm. sosiaalisia suhteitamme (nk. ’sosiaalinen kognitio’), visualisoimme tulevaisuutta, aikamatkaamme menneisyyteen jne.
Yksi varteenotettava selitys jatkuvalle sisäiselle dialogille on, että aivojemme oletusasetuksen tavoitteena on valmistaa meitä tulevia tilanteita, kuten sosiaalisia kohtaamisia, varten. Elämme siis lähes kirjaimellisesti koko ajan muualle kuin nykyhetkessä.
Evoluutiota ei kiinnostaa hittoakaan kykymme olla erinomaisia meditoijia: päästää helposti irti laukkaavista ajatuksista…
…aivojemme käyttöjärjestelmän oletusasetukset nimittäin varmistavat, että ajatuksemme palautuvat jatkuvasti pohtimaan sekä sosiaalisia suhteitamme että keinoja sopeutua tulevaisuuteen paremmin.
Nykyihmiselle tämä on tietenkin ikävä uutinen. Halumme olla ”hetkessä läsnä”, uppoutua meditatiiviseen tilaan, ei ole lajimme sopeutumisen kannalta välttämätön taito. Tästä syystä jokaisen mindfulness-harjoituksen aikana taistelet biologiaasi vastaan.
Entäpä kahdeksan tuntia töissä jatkuvaa keskittymistä? No way, ajatustemme täytyy päästä vaeltamaan sopivin väliajoin.
Biologiaamme ymmärtämällä voimme oppia aivosuunnittelemaan työpäivämme järkevämmin. Ja mindfulness-harjoituksista todella on apua 🧠