Siirry suoraan sisältöön

Miniblogi: Harrastamme ohjattua liikuntaa enemmän kuin koskaan, silti väestön terveys heikkenee

’Spontaani’ aktiivisuutemme on vähentynyt merkittävästi modernin elämäntavan myötä.
 
NEAT on lyhenne englanninkielisestä termistä ”Non-Exercise Activity Thermogenesis”.

Termogeneesi viittaa prosessiin, jossa elimistö tuottaa lämpöä, kun se joutuu esimerkiksi käsittelemään ravintoa tai työskentelemään fyysisesti.

Valtaosa (70 %) termogeneenistä syntyy, kun vain lepäämme. Solumme käyttävät jatkuvasti energiaa perusprosesseihinsa. Tätä kutsutaan perusaineenvaihdunnaksi.

Tietoisesti harrastettu liikunta, esimerkiksi salilla tai lenkkipolulla, muodostaa keskimäärin noin 5 % päivän kokonaisenergiankulutuksestasi.

NEAT, joka voidaan kääntää vapaasti ’spontaaniksi aktiivisuudeksi’, muodostaa puolestaan noin 15 % päivän energiankulutuksesta.

Spontaani aktiivisuus tarkoittaa kaikkea sitä, usein tiedostamatonta, liikettä ja liikuskelua, jota teet päivittäin, mutta jota et varsinaisesti miellä edes liikunnaksi: kävely eri nopeuksilla, seisominen, käsillä puhuminen, tietokoneella kirjoittaminen, toistuvat asentojen vaihdot, tiskaaminen, kotona liikuskelu.

Kuvastavaa on, että kahdella samankokoisella henkilöllä voi olla jopa 2 000 kilokalorin (kcal) ero heidän spontaanissa aktiivisuudessaan päivän aikana (Loeffelholz & Birkenfeld 2022).

On esitetty, että harrastetun liikunnan määrä ei poikkea suuresti normaali- ja ylipainoisten välillä, mutta ero spontaanissa aktiivisuudessa voi olla peräti 350 kcal päivässä, normaalipainoisten eduksi (Levine ym. 2005).

Ikääntyessä NEATin määrä vähenee peräti 29 % (Harris ym. 2007), pääosin spontaanista kävelystä.

On tutkimusten mukaan mahdollista, että NEAT on pitkälti geneettistä: toiset meistä ovat ’levottomampia’ liikuskelijoita (Levine ym. 2005). Nämä ihmiset pysyvät myös usein hoikempina. Lisäksi on osoitettu, että iltavirkut liikuskelevat keskimäärin päivän aikana vähemmän kuin aamuvirkut (Malin ym. 2022).

Tunnin liikunnalla iltaisin emme tyypillisesti kuluta kuin murto-osan siitä, mitä kulutamme olemalla ’vähemmän passiivisia’ läpi päivän.

Jos haluamme pitää solumme, erityisesti solujen voimalaitokset eli mitokondriot, terveenä…

…täytyy meidän välttää yli 30 minuutin passiivisia jaksoja.
 
Ratkaisu väestön terveyden edistämiseksi fyysisen aktiivisuuden näkökulmasta ei ole liikunta, vaan aktiivinen elämäntapa.

Aktiivinen elämäntapa ei tule monelle luonnostaan, se täytyy suunnitella tietoisesti.

Siksi myös työpaikoilla on merkittävä rooli NEATin lisäämisessä. Istutaanko vai liikuskellaanko sinun työpaikallasi?

Pienillä muutoksilla voidaan, jopa hyvin samankaltaisissa työympäristöissä, aikaansaada peräti useiden satojen kilokaloreiden ero päivän energiankulutuksessa.

Ja toisin kuin esimerkiksi liikuntasetelit, jotka usein hyödyttävät eniten valmiiksi liikunnallisesti aktiivisia, työympäristöön kohdistetuilla täsmätoimilla vaikutukset ulottuvat usein myös fyysisesti passiivisiin henkilöihin.


NEAT is no cheat 😎
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *