Seuraava blogiteksti pohjautuu työ- ja organisaatiopsykologian professorin Sabine Sonnentagin vuoden 2018 katsausartikkeliin: ”The recovery paradox: Portraying the complex interplay between job stressors, lack of recovery, and poor well-being. Research in Organizational Behavior, 38, 169-185”.
Työstressitekijöitä on tutkittu pitkään organisaatiotutkimuksissa (Bliese ym. 2017). Lukuisten tutkimusten avulla onkin tunnistettu erilaisia haitallisia kuormitustekijöitä, ja kuinka ne vaikuttavat työntekijöiden terveyteen (Cavanaugh ym. 2000; Ganster & Rosen, 2013; Sonnentag & Frese, 2012).

Nykyään on alettu yhä enemmän selvittämään myös tekijöitä, joilla voitaisi sekä keventää työkuormitusta että edistää työstä palautumista (Sonnentag ym. 2017). Empiiriset tutkimukset osoittavat kuitenkin erään mielenkiintoisen seikan. Tutkimusten mukaan lukuisat työstressitekijät vaikuttavat heikentävästi yksilön kykyyn toimeenpanna palautumisprosesseja (Bennett, Bakker, & Field, 2018): toisin sanoen ne, jotka tarvitsisivat eniten palautumistoimia, ovat usein liian kuormittuneita toimeenpanemaan tarkoituksenmukaisia palautumisaktiviteetteja. Työ- ja organisaatiopsykologian professori Sabine Sonnentag kutsuu tätä ilmiötä nimellä ”palautumisen paradoksi” (eng. ”Recovery Paradox”). Seuraavassa avaan ilmiötä tarkemmin.
Mikä meitä kuormittaa ja mitkä palautumistoimet ovat tutkitusti parhaimpia?
Lukuisat meta-analyysit (Crawford ym. 2010; Nixon ym. 2011) osoittavat, että mitä enemmän yksilö altistuu työstressiä aiheuttaville tekijöille, sitä enemmän se näkyy heikentyneenä hyvinvointina. Nämä meta-analyysit käsittelevät kolmenlaisia työstressitekijöitä: korkeita työn vaatimuksia (kuten työkuorman määrä ja aikapaine), työtä hankaloittavia tekijöitä (kuten vastuunjaon epäselvyydet, rajoitukset organisaation toiminnassa, jatkuva epävarmuus työsuhteesta) sekä työympäristöön liittyviä tekijöitä (kuten kiusaaminen, häirintä, heikko johtaminen).
Päivittäiset työperäiset stressi- ja kuormitustekijät voivat aiheuttaa lyhytkestoisia reaktioita, kuten verenpaineen nousua, kielteisiä tunnetiloja (esim. viha, turhautuminen) ja väsymystä. Lisäksi voi ilmetä pitkäkestoisia esiintymismuotoja, kuten loppuun palamista tai psykosomaattista oireilua. Nämä pitkäkestoiset oireilut ovat tutkitusti lähes poikkeuksetta yhteydessä heikentyneeseen hyvinvointiin (Tenney ym. 2016).

Palautuminen voidaan puolestaan nähdä prosessina, jonka tarkoituksena on toimia vastavoimana monille kuormitustekijöille. Kun palautumisprosessit toimivat tarkoituksenmukaisella tavalla, lyhytkestoiset kuormitustekijät eivät synnytä pitkäkestoista oireilua (Craig & Cooper 1992).
Palautumistoimet voivat vaihdella yksilöllisten mieltymysten mukaan. Tutkimusten mukaan parhaimpia tapoja edistää työstä palautumista ovat toimet, jotka saavat sinut irrottautumaan työstä, liikuntaharjoittelu sekä riittävä unensaanti. Tutkimusten mukaan palautumisprosessit ovat erityisen tärkeitä silloin, kun työstressitekijät ovat korkealla (Park ym. 2018).
”Palautumisen paradoksi” – mistä oikein on kyse?
Kuten olen edellä esittänyt, altistuminen työperäisille stressitekijöille on yhteydessä heikentyneeseen hyvinvointiin: niin päivätasolla kuin pidemmällä aikajänteellä. Lisäksi tutkimukset osoittavat selvästi, että tietyt palautumiskokemukset (kuten irrottautuminen työstä) sekä palautumisaktiviteetit (kuten liikunta ja riittävä unensaanti) edistävät terveyttä. Rationaalisesti tarkasteltuna ihmisten tulisikin priorisoida palautumistoimet aina, kun he altistuvat työstressitekijöille.

Empiirinen todistusaineisto viittaa kuitenkin siihen suuntaan, että suuri määrä stressitekijöitä ei ole yhteydessä suurentuneeseen, vaan pienempään todennäköisyyteen osallistua palautumista edistäviin toimenpiteisiin. Tutkimusten mukaan, kun ihmiset kokevat paljon stressitekijöitä, heillä on ensinnäkin heikentynyt taipumus irrottautua työstään työpäivän jälkeen (Wendsche & Lohmann-Haislah, 2017; Bennett ym. 2018), minkä lisäksi he osallistuvat vähemmän liikunnan harrastamiseen (Stults-Kolehmainen & Sinha, 2014) ja heidän unensaantinsa on myös vajavaista (Litwiller ym. 2017; Nixon ym. 2011). Sabine Sonnentag korostaakin, että tämä jännite, jonka mukaan kaikista eniten stressistekijöitä kohtaavilla on heikentynyt kyky toimeenpanna riittäviä palautustoimia, muodostaa ”palautumisen paradoksin” ytimen.
Toistaiseksi selvää tutkimusnäyttöä ei ole siitä, mitkä stressitekijät ovat kaikkein haitallisimmat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi on vielä epäselvää, mitkä stressitekijät erityisesti heikentävät tiettyihin palautumistoimiin ryhtymistä. Esimerkiksi pitkittäistutkimuksissa korkea (’määrällinen’) työmäärä yhdistettynä vähäiseen kontrollin tunteeseen voi heikentää palautumistoimia pitkällä aikajänteellä (Meier & Cho, 2018; Oshio ym. 2016). Määrällisesti suuri työmäärä ei kuitenkaan mitä ilmeisemmin heikennä palautumistoimien toimeenpanemista, mikäli tämä on vain päiväkohtaista eli ohimenevää ja satunnaista (Haun et al., 2018; Payne; Sonnentag & Jelden, 2009). Pitkät työpäivät vaikuttaisivat kuitenkin olevan yhteydessä vähäiseen liikunnan harrastamiseen työpäivän jälkeen (Jones ym. 2007).
Mikä selittää palautumisen paradoksia?
Edellä esiteltyä paradoksaalista jännitettä stressitekijöiden ja palautumisen välillä voidaan selittää useilla mekanismeilla: kielteisten tunnetilojen suurella esiintyvyydellä, energiatasojen hupenemisella ja jatkuvalla haitallisella teknologisella tavoitettavuudella sekä yksilöllisillä ja työpaikkaan liittyvillä tekijöille, jotka vaikuttavat sekä työstressitekijöihin että palautumistoimiin.

Kielteiset tunnetilat voivat tehdä tarvittavien palautumisprosessien toimeenpanemisen vaikeaksi monella tapaa. Stressitekijät aiheuttavat usein kielteisiä tunnetiloja, kuten ärtymystä, jännittyneisyyttä tai vihaa (Hoppe, 2011; Kabat-Farr ym. 2018). Näiden olotilojen johdosta palautumistoimiin ryhtyminen vaikeutuu, mikä näkyy erityisesti psykologisen irrottautumisen heikentymisenä ja riittämättömänä unensaantina. Taustalle olevat syyt ovat usein varsin luonnollisia. Kielteiset tunnetilat aiheuttavat eräänlaisen märehtimisen kehän, jossa lukuisiin työasioihin liitetään kielteisiä tunnetiloja. Tämän märehtimisen johdosta, kun kielteiset tunnetilat nousevat koko ajan pintaan, on yhä vaikeampi ottaa etäisyyttä työssä koetuista kielteisistä asioista (Sonnentag & Fritz, 2015; Wiese ym. 2017).
Kielteiset tunnetilat vaikuttavat tutkitusti myös unenmäärään, joskin tämä vaikutus on hyvin yksilöllistä – ja erityisen haitallista märehtimiseen taipuvilla yksilöillä (Brisette and Cohen 2002). Kielteisten tunnetilojen vaikutuksista liikunnan harrastamiseen on saatu ristiriitaisia tuloksia. On hyvin mahdollista, että toisille liikunta toimii mainiona tapana käsitellä kielteisiä tunnetiloja töiden jälkeen, kun taas toisille kielteiset tunnetilat vaikeuttavat liikuntaan ryhtymistä (Liao ym. 2015; Jones ym. 2007; Schwerdtfeger ym. 2010).

Kielteisten tunnetilojen lisäksi työperäiset stressitekijät aiheuttavat energiatasojen hupenemista, millä saattaa olla heikentäviä vaikutuksia palautumistoimiin. Tällainen energiatasojen heikkeneminen näkyy erityisesti uupumisena ja itsekontrollihäiriöinä (Zohar ym. 2003; Lian ym. 2017). Stressitekijät aiheuttavat usein uupumista päivätasolla, mutta kasaantuessaan myös kuukausien ja vuosien aikajänteellä (Dicke ym. 2018; Zohar et al., 2003). Tällainen energiatasojen hupeneminen näkyy erityisesti vaikeutena ryhtyä liikunnan harrastamiseen, mutta vaikutukset voivat ilmetä myös hankaluuksina irrottautua työstä ja saada riittävää määrää palauttavaa unta (Niermann ym. 2016). Liikunnasta puhuttaessa, kyse ei ole puhtaasti väsymyksen määrästä, vaan myös subjektiivisesta tuntemuksesta eli uskooko yksilö kykenevänsä suorittamaan raskasta liikuntaa työpäivän jälkeen (Dunton ym. 2009). Lisäksi fyysinen palautuminen saattaa kroonisen stressin seurauksena heikentyä ja lihaskivut lisääntyä, jolloin liikunnasta saatava nautinto ei ole samanlaista, ja näin ollen liikunnan harrastamista aletaan välttelemään (Stults-Kolehmainen ym. 2014; Liao ym. 2017).
Energiatasojen hupeneminen saattaa näkyä myös vaikeutena irrottautua työstä, sillä hupenevilla energiatasoilla voi olla vaikea kontrolloida omia ajatuksia ja tunnereaktioita. Tämä saattaa johtaa kielteisten asioiden märehtimiseen, eikä työasioista tunnu pääsevän irti (Germeys & De Gieter, 2018). Energiatasojen hupenemisella vaikuttaisi olevan kielteisiä vaikutuksia myös unihygieniaan. Taustalla olevat syyt liittyvät usein runsaaseen piristävien aineitten, kuten kahvin nauttimiseen, joilla haetaan lisäenergiaa päivään. Tämän lisäksi väsyneenä on vaikea hillitä omia impulssikontrolleja, jolloin yksilö päätyy usein helppoihin palautumiskeinoihin, kuten television katseluun tai sosiaalisen median käyttöön (Diamond 2013; Lanaj ym. 2014).

Kolmas palautumisen paradoksia selittävä keskeinen tekijä on jatkuva kiinnittyminen työteknologiaan. Tutkimukset osoittavat, että työhön liittyvät teknologiat kotona häiritsevät työstä irrottautumisesta vapaa-ajalla (Park ym. 2011). Jopa silloinkin, kun olet vain työnantajan tavoitettavissa, saattaa psykologinen irrottautuminen vaarantua (Dettmers, 2017; Mellner, 2016). Lisäksi työhön liittyvän teknologian käyttö ja työsähköposteihin vastailun on osoitettu heikentävän unta (Braukmann ym. 2018; Lanaj ym. 2014). Syitä tälle teknologian käytölle vapaa-ajalla on useita, ja ne usein liittyvät korkeisiin työn vaatimuksiin ja suureen työmäärään (Barber & Santuzzi 2015; Gadeyne ym. 2018).
Edellä mainittujen kolme tekijän lisäksi on olemassa muutamia keskeisiä työympäristöön ja yksilöllisiin ominaisuuksiin liittyviä tekijöihin, jotka saattavat vaikuttaa sekä stressitekijöiden kokemiseen että heikentyneeseen palautumiseen. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita sellaiset työolosuhteet, jossa painotetaan tuottavuutta ja tehokkuutta, ja jossa työntekijät tietävät heidän työtulostensa vaikuttavan heidän ansiotuloihinsa (Patterson ym. 2005). Tällaisissa työolosuhteissa työntekijät eivät pääse yli työasioista ja saattavat herkästi ensisijaistaa työn teon palautumistoimien edelle.

Lisäksi yksilölliset eroavaisuudet saattavat selittää, miksi palautumisprosessit ovat toisille vaikea toimeenpanna. Erityisesti ihmiset, joilla on taipumusta neuroottisuuteen tai kielteisten tunnetilojen voimakkaaseen kokemiseen kokevat stressitekijät usein kuormittavampana (Spector & O’Connell, 1994) ja heillä saattaa olla myös heikentynyt kynnys toimeenpanna tarvittavia palautumistoimia (Hintsanen ym. 2014).
Kuten Sonnentag (2018) tähdentää, ”palautumisen paradoksi” saattaa olla erityisen ilmeistä yksilöillä, joilla on taipumusta kokea stressitekijät kuormittavina. Osalla ihmisistä saattaa hänen mukaansa olla myös heikentynyt kyky säädellä energiatasojaan (esim. heikon fyysisen kunnon takia), jolloin ne kuluvat erityisen nopeasti kuormittavien päivien aikana. Lisäksi hän painottaa, että yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi työpaikkojen käytänteillä on suuri merkitys. Niissä yrityksissä, joissa vaatimukset tavoitettavina olemisesta ovat korkealla, vaikutukset työntekijöiden terveyteen voivat olla kaikista haitallisimmat (Derks ym. 2015). Kyse ei Sonnentagin (2018) mukaan välttämättä ole pelkästään siitä, onko työteknologia käytössä myös vapaa-ajalla, vaan myös siitä, millaisia käytänteitä sen käytölle on työnantajan kanssa sovittu.
Steppejä tulevaisuuden varalle
Sabine Sonnentag korostaa katsausartikkelissaan (2018), että ”palautumisen paradoksin” keskeisten mekanismien, kuten kielteisiä tunnetilojen, energiavarastojen hupenemisen ja jatkuvan teknologiavälitteisen kiinnittymisen vaikutuksia tulee tutkia vielä lisää. Hänen mukaansa tärkeää onkin selvittää, millä näistä tekijöistä on haitallisimmat vaikutukset ja millaisia toisiaan voimistavia vaikutuksia niillä mahdollisesti on. Tulevaisuudessa on tärkeää myös selvittää, mitä niin yksilö kuin organisaatiot voivat tehdä edistääkseen tarkoituksenmukaisten palautumistoimien täytäntöönpanoa. Tutkimukset esimerkiksi osoittavat mindfullness-harjoittelun hyödyt stressitekijöiden aiheuttamien kielteisten tunnetilojen ehkäisyssä (Good ym. 2016). Lisäksi työpäivän aikana suoritettavilla tauoilla, kuten puistokävelyillä, voidaan energiavarastojen hupenemista ehkäistä ja työpäivän jälkeistä palautumista tehostaa (Frit ym. 2011; Zacher ym. 2014; Sianoja ym. 2018) – erityisesti silloin, jos energiatasojen ylläpitämisen ansiosta myös työpäivän jälkeistä liikuntaa jaksetaan harrastaa paremmin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että jokapäiväistä palautumista tarvitaan, kun kohdataan lukuisa määrä työstressitekijöitä. Valitettavasti mitä enemmän stressitekijöitä kohdataan, sitä todennäköisemmin tämä heikentää tarkoituksenmukaisten palautumistoimien toimeenpanoa. On syytä myös muistaa, että palautumistoimien tulisi kuitenkin aina olla toissijaisia ratkaisuja yksilön hyvinvoinnin edistämiseksi – tärkeintä on ennaltaehkäisevästi pyrkiä vähentämään stressitekijöiden kasaantumista. Tähän yritysten ja työntekijöiden tulisi yhdessä etsiä ratkaisuja.
Pink Floydin ääreltä,
Teemu.
Lisää luettavaa
Barber, L. K., & Santuzzi, A. M. (2015). Please respond ASAP: Workplace telepressure and employee recovery. Journal of Occupational Health Psychology, 20, 172–189. http://dx.doi.org/10.1037/a0038278.
Bennett, A. A., Bakker, A. B., & Field, J. G. (2018). Recovery from work-related effort: A meta-analysis. Journal of Organizational Behavior, 39, 262–275. http://dx.doi. org/10.1002/job.2217.
Bliese, P. D., Edwards, J. R., & Sonnentag, S. (2017). Stress and well-being at work: A century of empirical trends reflecting theoretical and societal influences. Journal of Applied Psychology, 102, 389–402. http://dx.doi.org/10.1037/ apl0000109.
Braukmann, J., Schmitt, A., D9 uranová, L., & Ohly, S. (2018). Identifying ICT-related affective events across life domains and examining their unique relationships with employee recovery. Journal of Business and Psychology, 33, 529–544. http:// dx.doi.org/10.10 07/s10869-017-9508-7.
Gadeyne, N., Verbruggen, M., Delanoeije, J., & De Cooman, R. (2018). All wired, all tired? Work-related ICT-use outside work hours and work-to-home conflict: The role of integration preference, integration norms and work demands. Journal of Vocational Behavior, 107, 86–99. http://dx.doi.org/10.1016/j. jvb.2018.03.008.
Brisette, I., & Cohen, S. (2002). The contribution of individual differences in hostility to the associations between daily interpersonal conflict, affect, and sleep. Personality and Social Psychology Bulletin, 28, 1265–1274. http://dx.doi.org/ 10.1177/01461672022812011.
Cavanaugh, M. A., Boswell, W. R., Roehling, M. V., & Boudreau, J. W. (2000). An empirical examination of self-reported work stress among U.S. managers. Journal of Applied Psychology, 85, 65–74. http://dx.doi.org/10.1037//0021- 9C10.85.1.65.
Craig, A., & Cooper, R. E. (1992). Symptoms of acute and chronic fatigue. In A. P. Smith, & D. M. Jones (Eds.), Handbook of human performance: (Vol. 3. pp. 289– 339).Handbook of human performance, London: Academic Press, 289–339.
Crawford, E. R., LePine, J. A., & Rich, B. L. (2010). Linking job demands and resources to employee engagement and burnout: A theoretical extension and meta- analytic test. Journal of Applied Psychology, 95, 834–848. http://dx.doi.org/ 10.1037/a0019364.
De Bloom, J., Sianoja, M., Korpela, K., Tuomisto, M., Lilja, A., Geurts, S., & Kinnunen, U. (2017). Effects of park walks and relaxation exercises during lunch breaks on recovery from job stress: Two randomized controlled trials. Journal of Environmental Psychology, 51, 14-30.
Diamond, A. (2013). Executive functions. Annual Review of Psychology, 64, 135–168. http://dx.doi.org/10.1146/annurev-psych-113011-143750.
Derks, D., van Duin, D., Tims, M., & Bakker, A. B. (2015). Smartphone use and work- home interference: The moderating role of social norms and employee work engagement. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 88, 155–177. http://dx.doi.org/10.1111/joop.12083.
Derks, D., van Mierlo, H., & Schmitz, E. B. (2014). A diary study on work-related smartphone use, psychological detachment and exhaustion: Examining the role of the perceived segmentation norm. Journal of Occupational Health Psychology, 19, 74–84. http://dx.doi.org/10.1037/a0035076.
Dicke, T., Stebner, F., Linninger, C., Kunter, M., & Leutner, D. (2018). A longitudinal study of teachers’ occupational well-being: Applying the job demands- resources model. Journal of Occupational Health Psychology, 23, 262–277. http://dx.doi.org/10.1037/ocp0000070.
Dunton, G. F., Atienza, A. A., Castro, C. M., & King, A. C. (2009). Using ecological momentary assessment to examine antecedents and correlates of physical activity bouts in adults age 50+ years: A pilot study. Annals of Behavioral Medicine, 38, 249–255. http://dx.doi.org/10.1007/s12160-009-9141-4.
Fritz, C., Lam, C. F., & Spreitzer, G. M. (2011). It’s the little things that matter: An examination of knowledge workers’ energy management. Academy of Management Perspectives, 23(3), 28–39. http://dx.doi.org/10.5465/amp.25.3.zol28.
Ganster, D. C., & Rosen, C. C. (2013). Work stress and employee health: A multidisciplinary review. Journal of Management, 39, 1085–1122. http://dx.doi. org/10.1177/0149206313475815.
Good, D. J., Lyddy, C. J., Glomb, T. M., Bono, J. E., Brown, K. W., Duffy, M. K., . . . Lazar, S. W. (2016). Contemplating mindfulness at work: An integrative review. Journal of Management, 42(1), 114–142. http://dx.doi.org/10.1177/ 0149206315617003.
Haun, V. C., Nübold, A., & Bauer, A. G. (2018). Being mindful at work and at home: Buffering effects in the stressor–detachment model. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 91, 385–410. http://dx.doi.org/10.1111/joop.12200.
Hintsanen, M., Puttonen, S., Smith, K., Törnroos, M., Jokela, M., Pulkki-Råback, L., . . . Keltikangas-Järvinen, L. (2014). Five-factor personality traits and sleep: Evidence from two population-based cohort studies. Health Psychology, 33, 1214–1223. http://dx.doi.org/10.1037/hea0000105.
Hoppe, A. (2011). Psychosocial working conditions and well-being among immigrant and German low-wage workers. Journal of Occupational Health Psychology, 16, 187–201. http://dx.doi.org/10.1037/a0021728.
Jones, F., O’Connor, D. B., Conner, M., McMillan, B., & Ferguson, E. (2007). Impact of daily mood, work hours, and iso-strain variables on self-reported health behaviors. Journal of Applied Psychology, 92, 1731–1740. http://dx.doi.org/ 10.1037/0021-9010.92.6.1731.
Jones, K. P., Peddie, C. I., Gilrane, V. L., King, E. B., & Gray, A. L. (2016). Not so subtle: A meta-analytic investigation of the correlates of subtle and overt discrimination. Journal of Management, 42, 1588–1613. http://dx.doi.org/10.1177/ 0149206313506466.
Kabat-Farr, D., Cortina, L. M., & Marchiondo, L. A. (2018). The emotional aftermath of incivility: Anger, guilt, and the role of organizational commitment. International Journal of Stress Management, 25, 109–128. http://dx.doi.org/10.1037/ str0000045.
Lanaj, K., Johnson, R. E., & Barnes, C. M. (2014). Beginning the workday yet already depleted? Consequences of late-night smartphone use and sleep. Organizational Behavior and Human Decision Processes, 124, 11–23. http://dx.doi.org/10.1016/j. obhdp.2014.01.001.
Lian, H., Yam, K. C., Ferris, D. L., & Brown, D. (2017). Self-control at work. The Academy of Management Annals, 11, 703–732. http://dx.doi.org/10.5465/an- nals.2015.0126.
Litwiller, B., Snyder, L. A., Taylor, W. D., & Steele, L. M. (2017). The relationship between sleep and work: A meta-analysis. Journal of Applied Psychology, 102, 682–699. http://dx.doi.org/10.1037/apl0000169.
Meier, L. L., & Cho, E. (2018). Work stressors and partner social undermining: Comparing negative affect and psychological detachment as mechanisms. Journal of Occupational Health Psychology. http://dx.doi.org/10.1037/ ocp0000120.
Niermann, C. Y. N., Herrmann, C., von Haaren, B., van Kann, D., & Woll, A. (2016). Affect and subsequent physical activity: An ambulatory assessment study examining the affect-activity association in a real-life context. Frontiers in Psychology, 7, 677.
Nixon, A. E., Mazzola, J. J., Bauer, J., Krueger, J. R., & Spector, P. E. (2011). Can work make you sick? A meta-analysis of the relationships between job stressors and physical symptoms. Work & Stress, 25, 1–22. http://dx.doi.org/10.1080/ 02678373.2011.569175.
Oshio, T., Tsutsumi, A., & Inoue, A. (2016). The association between job stress and leisure-time physical inactivity adjusted for individual attributes: Evidence from a Japanese occupational cohort survey. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health, 43, 228–236. http://dx.doi.org/10.5271/ sjweh.3555.
Park, Y. A., Fritz, C., & Jex, S. M. (2011). Relationships between work-home segmentation and psychological detachment from work: The role of communication technology use at home. Journal of Occupational Health Psychology, 16, 457–467. http://dx.doi.org/10.1037/a0023594.
Park, Y., & Kim, S. (2018). Customer mistreatment harms nightly sleep and next- morning recovery: Job control and recovery self-efficacy as cross-level moderators. Journal of Occupational Health Psychology. http://dx.doi.org/ 10.1037/ocp0000128.
Patterson, M. G., West, M. A., Shackleton, V. J., Dawson, J. F., Lawthom, R., Maitlis, S., … Wallace,A.M.(2005).Validatingtheorganizationalclimatemeasure:Links to managerial practices, productivity and innovation. Journal of Organizational Behavior, 26, 379–408. http://dx.doi.org/10.1002/job.312.
Schwerdtfeger, A., Eberhardt, R., Chmitorz, A., & Schaller, E. (2010). Momentary affect predicts bodily movement in daily life: An ambulatory monitoring study. Journal of Sport & Exercise Psychology, 32, 674–693. http://dx.doi.org/10.1123/ jsep.32.5.674.
Spector, P. E., & O’Connell, B. J. (1994). The contribution of personality traits, negative affectivity, locus of control and type A to the subsequent reports of job stressors and job strains. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 67, 1–12. http://dx.doi.org/10.1111/j.2044-8325.1994.tb00545.x.
Sonnentag, S., & Fritz, C. (2007). The recovery experience questionnaire: Development and validation of a measure assessing recuperation and unwinding from work. Journal of Occupational Health Psychology, 12, 204–221. http://dx.doi.org/10.1037/1076-8998.12.3.204.
Sonnentag, S., & Jelden, S. (2009). Job stressors and the pursuit of sport activities: A day-level perspective. Journal of Occupational Health Psychology, 14, 165–181. http://dx.doi.org/10.1037/a0014953.
Sonnentag, S., & Frese, M. (2012). Stress in organizations, In N. W. Schmitt, & S. Highhouse (Eds.), Handbook of psychology. Volume 12: industrial and organiza- tional psychology (pp. 560–592). (2nd ed.) Hoboken: Wiley.
Sonnentag, S., Venz, L., & Casper, A. (2017). Advances in recovery research: What have we learned? What should be done next?. Journal of Occupational Health Psychology, 22, 365–380. http://dx.doi.org/10.1037/ocp0000079.
Sonnentag, S. (2018). The recovery paradox: Portraying the complex interplay between job stressors, lack of recovery, and poor well-being. Research in Organizational Behavior, 38, 169-185.
Stults-Kolehmainen, M. A., Bartholomew, J. B., & Sinha, R. (2014). Chronic psychological stress impairs recovery of muscular function and somatic sensations over a 96-hour period. The Journal of Strength & Conditioning Research, 28, 2007–2017. http://dx.doi.org/10.1519/JSC.0000000000000335.
Tenney, E. R., Poole, J. M., & Diener, E. (2016). Does positivity enhance work performance? Why, when, and what we don’t know. Research in Organizational Behavior, 36, 27–46. http://dx.doi.org/10.1016/j.riob.2016.11.002.
Wendsche, J., & Lohmann-Haislah, A. (2017). A meta-analysis on antecedents and outcomes of detachment from work. Frontiers in Psychology, 7, 2072. http://dx. doi.org/10.3389/fpsyg.2016.02072.
Wiese, B. S., Heidemeier, H., Burk, C. L., & Freund, A. M. (2017). When work takes over: Emotional labor strategies and daily ruminations about work while at home. Journal of Personnel Psychology, 16, 150–154. http://dx.doi.org/10.1027/ 1866-5888/a000174.
Wiese, C. W., Kuykendall, L., & Tay, L. (2018). Get active? A meta-analysis of leisure- time physical activity and subjective well-being. The Journal of Positive Psychology, 13, 57–66. http://dx.doi.org/10.1080/17439760.2017.1374436.
Zacher, H., Brailsford, H. A., & Parker, S. L. (2014). Micro-breaks matter: A diary study on the effects of energy management strategies on occupational well-being. Journal of Vocational Behavior, 85, 287–297. http://dx.doi.org/10.1016/j. jvb.2014.08.005.
Zohar, D., Tzischinski, O., & Epstein, R. (2003). Effects of energy availability on immediate and delayed emotional reactions to work events. Journal of Applied Psychology, 88, 1082–1093. http://dx.doi.org/10.1037/0021-9010.88.6.1082.