Useissa työyhteisöissä on “vapaamatkustajansa” – heidän määränsä on pieni, mutta juuri he voivat tuhota työporukan kollektiivisen empatian tunteen.
Yhteisöllisen luottamuksen pettäminen on kuolemanisku työilmapiirille. Kun muutama yksilö aloittaa niin kutsutun ”vapaamatkustamisen”, seuraavat toiset herkästi perässä.
Luottamusta selvittäneissä tutkimuksissa on havaittu, että 95% koehenkilöistä tekee vastavuoroisen palveluksen sellaiselle henkilölle, joka on aiemmassa tilanteessa luottanut häneen. Vastapalveluksen laatu toki vaihtelee ihmisten välillä – ne joilla mitattiin korkeimmat oksitosiinitasot, olivat kaikkein oikeudenmukaisimpia vastapalvelijoita.
Kuulostaa siis hienolta, eikö?
Mutta entäpä ne loput 5 prosenttia?
Joissain tutkimuksissa on puhuttu ”viiden prosentin säännöstä”. Nämä ihmiset ovat ehdottomia vastapalveluksen välttelijöitä. Koetilanteissa, joissa arvioidaan oikeudenmukaista rahanjakoa, nämä henkilöt toimivat kaikkein itsekkäimmin: molemmille kuuluvuista varoista he tyypillisesti jakavat joko hyvin vähän tai ei ollenkaan.
On todettu, että näillä ihmisillä oksitosiinitasot ovat epätyypillisen koholla, mikä viittaa oksitosiinin säätelyn häiriöihin. Kun oksitosiinin tuotanto ei toimi normaalilla tavalla, yksilö ei kykene lukemaan kehostaan kumpuavia signaaleja, jotka ohjeistavat toimimaan luottamuksellisesti. Psykologisesti näillä ihmisillä onkin esitetty olevan samanlaisia piirteitä kuin psykopaateilla.
Joissain tapauksissa kyse voi myös olla esim. etummaisen aivosaaren epätyypillisestä toiminnasta. Tällöin henkilö ei kykene tahdistumaan empaattisella tasolla toisen tunnekokemuksiin, kuten sosiaaliseen kipuun, mikä epäoikeudenmukaisuudesta seuraa.
”Viiden prosentin säännön” tiedostaminen työyhteisössä on tärkeää, sillä se todistaa erään tilastollisen tosiseikan: epäoikeudenmukaisesti toimivia ihmisiä mahtuu valtaosaan ryhmistä. On yhteinen tavoite vaikka kuinka selvä, ja on tiimi vaikka kuinka motivoitunut, osa porukasta saattaa olla aina kykenemätön toimimaan yhteisen hyvän eteen.
Yksi keino ratkaista ”vapaamatkustajiin” liittyviä haasteita on luoda riittävät kannusteet toimia yhteistyökykyisesti. Mikäli jotkin henkilöt eivät kykene tahdistumaan toisten mielentiloihin luontaisesti, tulisi työyhteisössä luoda myös ulkoisia kannusteita prososiaaliselle käytökselle. Älä siis ainoastaan luota ihmisten hyväntahtoisuuteen: luo kannusteita, anna tunnustusta auttamisesta, käsittele ongelmia säännöllisesti.
Mielestäni vieläkin tärkeämpää on ehkäistä haitallisen toiminnan leviäminen laajemmin työyhteisöön. Epäoikeudenmukaisuuden aiheuttama stressi vähentää nimittäin oksitosiinia työyhteisössä, mikä romuttaa kollektiivisen empatian tunteen nopeasti.
Empatia tulisi ottaa keskeiseksi kehittämisen kohteeksi jokaisessa työpaikassa. Panostukset tunneälyyn, kollektiivisen älykkyyden moottoriin, voittaa usein lukuisat muut taloudelliset panostukset yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan.
Tunneäly siis todella luo kilpailuetua 🧠☘️
Lisää luettavaa: Marsh, A. A. (2018). The neuroscience of empathy. Current opinion in behavioral sciences, 19, 110-115.