Dopamiinijärjestelmämme on olennainen motivaation ja palkitsemisen kokemuksissa. Eräs mielenkiintoisimmista löydöksistä neurotieteissä on ollut, että samat järjestelmät, jotka vastaavat aivoissamme nautinnosta, prosessoivat myös kipua. Elämässä on lopulta kyse näiden kahden kokemuksen, nautinnon ja kivun, loputtomasta tasapainoilusta.
Asian voisi yksinkertaistaa seuraavalla tavalla. Evolutiivisesti on ollut meille hyödyksi, että saamme nautintoa esim. herkullisesta ravinnosta, mutta hyötyä tarjoaa myös se, että samaan aikaan jäämme myös himoitsemaan tuota nautintoa tuovaa asiaa lisää.
Kun nautimme esimerkiksi palan suklaata, niin aivojemme dopamiinijärjestelmä aktivoituu palkitsemisen kokemuksen myötä. Nautinto-/kipu -tasapaino kallistuu näin ollen hieman enemmän nautinnon puolelle. Nopeasti tämä järjestelmä haluaa kuitenkin saavuttaa homeostaasin eli se ei halua ”jumittua” liian pitkäksi aikaa nautinnon tasolle, ja siksi aivomme tuottavat meille lievän ”kipureaktion”. Tämän neurokemikaalireaktion myötä himoitsemme nopeasti jo uutta suklaapalaa.
Edellä mainittu kipureaktio koetaan hyvin subjektiivisena: tuntemuksia voivat olla epämukavuus, levottomuus, epätyytyväisyys ja kova himo tuottaa tuo nautinnon kokemus uudelleen. Jos odotat riittävän pitkään (nauttimatta toista palaa) tuo himo katoaa vähitellen, ja homestaasi saavutetaan.
Tärkeää on siis ymmärtää seuraava asia: himoitseminen on ”kipua”. Jokaisessa nautinnollisessa kokemuksessa piilee siis aina siihen kietoutunut himoitsemisen kokemus. Pirullinen puoli tässä on se, että usein, kun teemme jotain nautinnollista asiaa, saamme joka kerta yhä vähäisemmän nautintovasteen. Kipua tuottava kokemus sitä vastoin lisääntyy joka kerta eli riippuvuutemme tuota asiaa kohtaan kasvaa entisestään.
Riippuvuudet (mm. tarve suklaalle, matkustelulle, sosiaaliselle medialle) perustuvat siis olennaisesti siihen, että meille syntyy herkästi tarve tyydyttää himomme jotain asiaa kohtaan. Nautinto itsessään on vähäisempää kuin ensimmäisillä kerroilla, mutta kipukokemus, joka himosta syntyy, kasvaa puolestaan koko ajan, mitä pidempää olemme ilman tuota asiaa.
Esitämme usein nauttivamme kahvista. Kyllä, pitää paikkansa, joka kerta kun juomme kahvia, saamme lievää nautintoa jopa vuosikymmenien juomisen jälkeen. Suuremman tyydytyksen tunteen aiheuttaa kuitenkin se, että sammutamme himomme aiheuttaman kivun. Modernissa yhteiskunnassa haasteena on, että himomme voidaan tyydyttää niin helposti: nauttimalla koko ajan lisää.
Paras tapa välttää uusien riippuvuuksien syntymistä onkin proaktiivisesti vältellä liian monien nautinnollisten asioiden tavoittelua. En tietenkään esitä, etteikö elämää tulisi muokata nautinnolliseksi. Kannattaa kuitenkin miettiä, että miten monen himon kanssa pystyy elämään täysipainoista elämää ja millaiset himot voi täyttää terveellisellä käyttäytymisellä.