Tässä blogitekstissä tarkastelen Emily Frithin (2019) järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tuloksia, jossa selvitettiin kehollistuneen kognition eli kehomme liikkeiden yhteyksiä luovaan ajatteluun. Lisäksi pohdin, Frithiä mukaillen, mitkä ovat ne aivoperäiset mekanismit, jotka mahdollisesti edistävät kehollistuneiden toimintojen kautta luovaa ajattelua. Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös aiempaan blogitekstiini, jossa pohdin liikunnan ja luovan ajattelun biologisia selitysmalleja (https://paivanileijonana.fi/miten-ja-miksi-liikunta-lisaa-luovaa-ajattelua-tieteellinen-katsaus-aiheeseen/).
Alkuun muutama arkipäiväinen esimerkki
Ihmisen mielen ja kehon liikkeet ovat valtavan monimutkaisia. Yksinkertaisenkin ajatuksen tai liikkeen tuottamiseen tarvitaan aivojen ja hermolihasjärjestelmän hienovaraista yhteistoimintaa: lukuisia tarkkaan koordinoituja prosesseja. On esitetty, että kehollinen liike ja kognitio ovat toisiinsa tiiviisti kytköksissä. Useissa teoreettisissa malleissa onkin pohdittu, miten keholliset toiminnot saattavat, joko yhtä aikaa liikkeiden kanssa tai liikkeiden jälkeen, edistää luovaa ajattelua (Dackermann ym. 2017; Wilson ym. 2002). On spekuloitu, että kehollinen liike saattaa stimuloida erityisesti toiminnanohjaustoimintoja, kuten inhibitiota, toiminnan suunnittelua, joustavaa taitoa siirtyä toiminnasta toiseen, abstraktien ajatusmallien muodostamista ja haastavien ongelmatilanteiden uudelleenhahmottelua. Kehollinen liike saattaa edistää myös asioiden yhdistelyä omaperäisellä tavalla, mikä on erityisen tärkeä taito kaikenlaisen luovuuden ilmentymisessä (Benedek ym. 2014).
Kokeellinen todistusaineisto tukee näkemystä, jonka mukaan kehollinen aktiivisuus edistää aritmeettista ja kielellistä suoritusta (Frith 2019; Di Luca & Pesenti 2008). Esimerkkinä tällaisesta kehollisesta aktiivisuudesta voidaan esittää, kuinka ihmiset usein hyödyntävät sormiaan joko helpottaakseen laskemista tai kuvaillakseen voimakkuuksia ja etäisyyksiä (nk. symbolinen vertailu). Kuvatun kaltainen käsillä elehdintä tukee ajattelua mahdollisesti siitä syystä, että se aktivoi samoja hermoreittejä aivojen päälakilohkoissa, jotka ovat keskeisiä kaikenlaisissa aritmeettisissa ja kielellisissä suorituksissa (Andres ym. 2012; Mahon & Caramazza 2008).
Lisäksi on esitetty, että hienomotoristen liikkeiden ohella myös karkeammat ja monimutkaisemmat motoriset liikkeet saattavat edistää tavoiteltuja kognitiivisia prosesseja. Koko kehon liikkeet tarjoavat nimittäin usein mahdollisuuksia odottamattomille havainnoille ja aistimuksille, näkökulmien vaihtamiselle sekä mielensisäisten ideoiden näkyväksi tekemiselle (esim. idean visualisointi elein tai ilmein). Tarkastellaan tätä ilmiötä peripersonaalisten ja ekstrapersonaalisten tilojen kautta. Peripersonaalinen tila on määritelty liikkeeksi, joka rajoittuu ”käden ulottuville”, kun taas ekstrapersonaalinen tila on määritelty liikkeeksi, joka tapahtuu ”käden ulottumattomissa” (Vandervert ym. 2007; Lieberman & Long 2018). Tällainen jako on aivojen tapa käsitellä ulkoista maailmaa. Kun kuvailemme jotain itseemme kohdistuvaa ajatusta, tuomme kätemme helposti lähemmäs itseämme. Kun puolestaan kuvailemme jotain itsestämme kauempana olevaa asiaa, laajennamme liikkeitämme ja eleitämme. Ekstrapersonaalisessa tilassa olevien asioiden ajatteleminen voimistaa dopamiinijärjestelmämme toimintaa. Tämä johtuu siitä, että dopamiini on ”kiinnostunut” sellaisista asioista, joita meillä ei ole käsiemme ulottuvilla vielä, mutta joita haluaisimme saada haltuumme (Lieberman & Long 2018). Dopamiini saa meidät siis tavoittelemaan koko ajan lisää asioita, silläkin uhalla, ettemme ole koskaan tyytyväisiä siihen, mitä meillä jo on. Luovuuden kannalta dopamiini on keskeinen välittäjäaine, sillä luovuudessa kyse on lähes poikkeuksetta motivaatiosta tavoitella uudenlaisia, omaperäisiä ideoita. Koko kehon liikehdintä voikin tukea sellaisia ajatusprosesseja, jotka auttavat etsimään ratkaisuja laajemmasta vaihtoehtoavaruudesta kuin mitä käsillämme juuri tietyllä hetkellä on.
Liikunnan ja luovuuden välisiä yhteyksiä on selvitetty useassa tutkimuksessa: tulokset ovat ristiriitaisia, mutta lupaavia (Frith 2019). Oppezzo ja Schwartz (2014), jotka ansiokkaassa tutkimussarjassaan havaitsivat kävelyn edistävän luovaa ajattelua, spekuloivat että mukava, mieltä vapauttava liike (kuten kutominen), saattaa olla riittävä ärsyke aktivoimaan luovaa ajattelua. Heidän mukaansa luovuutta edistääkseen ei ole välttämätöntä liikkua erityisen suunnitellusti. Ennen kuin syvennymme tutkimuksiin, joissa kehollisen liikkeen vaikutuksia luovuuteen on selvitetty, pohditaan mahdollisia aivoperäisiä selitysmalleja kehollisen kognition taustalla.
Kehollistunut luovuus – pikkuaivojen rooli
Pikkuaivojen tiedetään osallistuvan sekä liikkeiden että ajatusten koordinointiin, ja niiden uskotaan vähitellen tuottavan niin käyttäytymisen automatisaatiota kuin hienosäätöäkin (Leiner ym. 1986). ”Vanhemmat” pikkuaivot ovat erikoistuneet edistämään motoristen taitojen opettelua sekä säätelemään liikekontrollia, siinä missä myöhemmin kehittynyt aivokuori on lisäksi mukana työmuistin ja korkeamman tason kognitioiden hienosäätämisessä (Leiner ym. 1986). On arvioitu, että pikkuaivojen koko ja monimutkaisuus olisi kehittynyt nykyiseen muotoonsa, jotta pikkuaivot voisivat työskennellä tahdistuneina eli synkroniassa assosiatiivisten aivoalueiden kanssa (assosiatiiviset aivoalueet ovat aivokuoren alueita, jotka yhdistelevät tietoa useista eri aivojen osista). Tehostunut tahdistuminen on puolestaan mahdollistanut toimivamman tiedonprosessoinnin, edistyneemmän kielenymmärryksen sekä tehokkaamman kognitiivisen energian säätelyn (Leiner ym. 1986). Pikkuaivojen tarjoamien syötteiden arvellaan olevan kriittisiä toiminnanohjaustaidoissa ja muistitoiminnoissa, ja niiden esitetäänkin tarjoavan lisäkykyä ongelmanratkaisutaitoihin (Ito 1993; Klein ym. 2002). Pikkuaivot sisältävät enemmän hermosoluja kuin aivojen muut osat yhteensä (Andersen ym. 1992), ja pikkuaivojen on esitetty säätelevän ärsykkeen tilallista, ajallista ja kielellistä integraatiota sekä tulkintaa (Schmahmann & Pandya 1997). Tämän perusteella voidaankin arvioida, että pikkuaivot saattavat olla mukana luovien taitojen (mm. tilallinen, kielellinen, matemaattinen) kehittymisessä ja toteuttamisessa.
Pikkuaivot, tyvitumakkeet ja aivokuoren alueet ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa ja säätelevät yhdessä liikkeitämme hienovaraisen kommunikaation välityksellä. Mielenkiintoista on, että pikkuaivoilla on kaksisuuntaisia toiminnallisia yhteyksiä useisiin aivokuoren alueisiin (Schmahmann 1997). Etuotsalohkon ja pikkuaivojen toiminnallinen yhteys on ilmeistä yksinomaan ihmisillä (Middleton 2001), mikä vain korostaa sitä seikkaa, että pikkuaivojen tarjoamat syötteet ovat olennaisia ihmisen toiminnanohjaukselle, tiedon hankkimiselle, muistitoiminnoille sekä toimintaan yhteydessä olevalle symboliselle kognitiolle (Baillieux ym. 2008; Koziol ym. 2012).
Eräs huomionarvoinen, ja ajatuksia herättävä, toiminto pikkuaivojen liikkeiden koordinoinnissa on seuraava. Sen sijaan, että pikkuaivot koodaisivat ja konsolidoisivat (konsolidaatio eli muistijäljen lujittuminen) mentaalisten ja motoristen prosessien tarkkoja liikeketjuja, pikkuaivot lähtökohtaisesti kokoavat yhteen vihjeitä aiemmin koetuista psykologista ja fyysisistä konteksteista, jotta voisimme hallita meneillään olevaa toimintaa mahdollisimman taidokkaasti uudessa tilanteessa (Vandervert ym. 2007). Syy tämän taustalla on, että kokoamalla yhteen vihjeitä aiemmista tapahtumista, pikkuaivot auttavat meitä sopeutumaan vastaaviin fyysisiin ja psykologisiin ärsykkeisiin jatkossa yhä paremmin.
Kun ajattelemme tätä luovuuden kannalta, niin eikö luovuuden ytimessä nimenomaan ole, että pystymme hyödyntämään arkipäiväisiä taitojamme niihin vaihteleviin ja monimutkaisiin vaateisiin, joita ainutlaatuiset tehtävät meille tarjoavat? On esitetty, että pikkuaivot ja työmuistitoiminnot muodostavat elintärkeän yhteenliittymän, jotka yhdessä vastaavat niin taidokkaiden fyysisten ja mentaalisten suoritusten ilmentymisestä kuin myös luovien eli tarkoituksenmukaisten ja omaperäisten ideoiden tuottamisesta (Vandervert ym. 2007). Aivokuvantamistutkimukset osoittavat, että luovan ideoinnin alkuvaiheessa tuotamme herkästi tuttuja ja turvallisia ratkaisuvaihtoehtoja, ja vasta ideoinnin myöhemmässä vaiheessa omaperäiset ratkaisuvaihtoehdot tupsahtavat mieleemme (Beaty ym. 2012). Ennen luovaa ideointia yksilö palauttaa mieleensä aiempia kokemuksia vastaavista tilanteesta, ja tästä syystä tutut muistikuvat hallitsevat varhaista ideointivaihetta (Benedek & Neubauer 2013). Kun tyypilliset eli vähemmän omaperäiset vastaukset vaimennetaan ja yritetään ideoida mahdollisimman ainutlaatuisia ratkaisuja, aktivoituvat aivoissa alemmat päälakilohkojen ja alemmat etuotsalohkojen alueet (Benedek ym. 2014). Nämä toiminnanohjauksesta vastaavat rakenteet saavat toimintaa ohjaavia syötteitä todennäköisesti myös pikkuaivoilta. Tämä tarjoaa kiehtovan lähtökohdan kun pohditaan, millainen toiminnallinen yhteys liikkeiden säätelystä vastaavilla pikkuaivoilla on niiden aivoalueiden kanssa, jotka vastaavat pääosin luovuuden ilmentymisestä. Tätä yhteyttä tulisikin selvittää lisää.
Motorinen mielikuvaharjoittelu
On lisäksi esitetty, että syvempi hermostollinen prosessointi tapahtuisi mahdollisesti kinesteettisten representaatioiden kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että ajatellessamme jotain toimintaa (ts. motorinen mielikuvaharjoittelu) aivoissamme aktivoituvat ne alueet, jotka aktivoituisivat myös silloin, jos suorittaisimme toiminnan aidoin lihasliikkein fyysisessä ympäristössä. Erityisesti tilanteissa, joissa ratkaisemme jotain ongelmaa mielikuvituksemme avulla, ja ongelmanratkaisu kohdistuu suunniteltuja ja ennakoitavia lopputuloksia kohti, mielikuvituksemme on hyvin kehollistunutta. Tällöin fyysiset liikkeet usein avustavat ongelmanratkaisua. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa pohdit parhainta pyöräilyreittiä uuteen paikkaan. Pyöräreittiä pohtiessasi aivoissani aktivoituvat samat liikealueet, jotka aktivoituisivat silloinkin, kun polkisit reittiä ihan oikeasti. Tämän lisäksi saatat elehtiä käsilläsi reitin mukaisesti, sillä tällainen liikehdintä auttaa sinua hahmottamaan reittiä paremmin mielessäsi. Fyysinen elehdintä ja motorinen mielikuvaharjoittelu (ts. reitin käyminen läpi mielessäsi) ovat näin ollen kiinteästi toisiinsa yhteydessä.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että motorinen mielikuvaharjoittelu aktivoi etuotsalohkon, päälakilohkon sekä pikkuaivojen alueita fyysisen liikkeen valmisteluvaiheessa (Lotze ym. 1999). Luovat visuaaliset mielikuvat tuotetaan etuotsalohkon ja päälakilohkon alueilla, ja merkittävää limittymistä aktivaatiossa tapahtuu myös pikkuaivojen, talamuksen ja aivosaaren alueiden (nämä kolme aluetta ovat mukana liikekontrollissa ja itsetietoisuuden ilmentymisessä) kanssa (Ganis ym. 2004). Koziol ja Budding (2021) muistuttavat, että aivojen evoluutio on tapahtunut selviytymiseen tähtäävien sopeutumismekanismien ehdoilla. Pikkuaivot kehittyivät ennen etuotsalohkoa, minkä seurauksena evoluutioprosessit suosivat ennakoivien ja mielikuvituksellisten mekanismien kehittymistä nimenomaan liikkeiden säätelyn ehdoilla, eivätkä kognition säätelyn ehdoilla (Koziol ym. 2012). Pikkuaivojen säätelemä sensimotorinen kontrolli onkin kehittynyt, ei pelkästään edistämään yksinkertaisia selviytymismekanismeja, mutta myös luovaa ajattelua. Asia voidaan yksinkertaistaa vielä ymmärrettävämpään muotoon toteamalla, että ihmisen, kuten monien muidenkin nisäkkäiden, on täytynyt selviytyäkseen kyetä mielikuvitukselliseen liikkeiden säätelyyn sopeutuakseen uusiin tilanteisiin ja mahdollisiin uhkiin. ”Luovaa ajattelua” on siis esiintynyt ennen etuotsalohkon kehittymistä (joskin liikkeiden ehdoilla) ja tästä syystä liikkeet todennäköisesti tukevat nykyisenlaista monimutkaisempaa luovaa kognitiota.
Muovautuvat aivot ovat uudelleenohjelmoineet itsensä
Mieti seuraavia kielikuvia: ”meillä on tilanne hallinnassa” tai ”päätöksesi on horjumaton”. Lukuisia metaforisia ilmaisuja on luotu kuvaamaan fyysisiä toimintoja. Tällainen ”toiminta-virke-yhteensopivuus-efekti” (”The action-sentence compatibility effect”) korostaa entisestään kielen ja liikkeen intiimiä yhteyttä. Glenberg ja Kaschak (2002) pyysivät tutkimuksessaan koehenkilöitä erottelemaan oikeat ja keksityt lauseet toisistaan sekä tämän jälkeen painamaan sellaisia nappeja, jotka liikkuivat joko lähemmäs tai kauemmas heidän välittömästä henkilökohtaisesta tilastaan. Kokeessa esitetyt lauseet kuvailivat jotain tiettyä liikesuuntaa, kuten ”laita sormi nenäsi alle” tai ”laita sormesi vesihanan alle”. Lauseet siis kuvailivat liikettä joko kohti (nenää) tai poispäin fyysisestä itsestä (hanan alle). Tulokset osoittivat, että jos vaadittu toiminta (napin painallus) ja kuvailtu toiminta (lauseen sisältö) olivat vastakkaisia, reaktioajat olivat pidempiä. Toisin sanoen, jos kehosta loitolla olevaa nappia piti painaa lauseen ”avaa laatikon ovi” jälkeen, oli viive napin painallukseen pidempi kuin jos lause olisi esitetty muodossa ”sulje laatikon ovi”. Tutkijat esittivät seuraavanlaisen johtopäätöksen: koska puhuttu kieli ilmaantui evoluutiokehityksen seurauksena, ennen kaikkea kuvailemaan ja koordinoimaan fyysisiä liikkeitä, sensimotoriset kokemukset (ts. aistimusten ja liikkeiden tarkoituksenmukainen yhteistoiminta) saattavat täten edistää myös kielen ymmärtämistä (Glenberg & Kaschak 2002). Alempi vasen etuotsalohko säätelee toiminnanohjausta edellä esitellyn kaltaisten kilpailevien kielellisten ärsykkeiden aikana (Rueschemeyer ym. 2009). On esitetty, että peräkkäin esitetyt vastakkaisen suuntaiset ohjeistukset haastaisivat kognitiota enemmän, jolloin työläämpi kognitiivisen kontrollin tarve selittäisi viivästyneitä reaktioita liikesuuntautuviin ohjeistuksiin.
Andersonin (2010) esittämän ”neuraalisen uudelleenhyödyntämisen teorian” (”Neural reuse theory”) mukaan hermojärjestelmä, joka on alun perin omistettu alkukantaisille kognitiivisille toiminnoille, saattaa käydä evoluution seurauksena läpi joukon kehityksellisiä sopeutumismekanismeja. Näiden sopeutumismekanismien avulla hermojärjestelmä kykenee muodostamaan uusia toiminnallisia yhteyksiä aivoissa ilman, että hermostollisten ratojen alkuperäinen kognitiivinen vastuualue häiriintyy. ”Neuraalisen hyödyntämisen hypoteesin” (”Neural exploitation hypothesis”) mukaan useat kognitiiviset toiminnot jakavat samoja hermostollisia reittejä (niillä on nk. yhteinen neuraalinen arkkitehtuuri), sillä sensoriset ja motoriset järjestelmät ovat aivojemme kehityksen myötä yhdistyneet. Tämän yhdistymisen taustalla on ollut tarve ymmärtää liikesuuntautunutta kieltä eli liikettä kuvailevaa kieltä paremmin (Anderson 2010; Gallese 2005). Yksinkertaisena esimerkkinä voidaan ottaa ilmaisu ”hän pudotti pallon”. Tällaisen kielikuvan ymmärtäminen ja kuvitteleminen eri tilanteisiin vaatii korkeamman tason ajattelua. Kielikuva ymmärretään vain, jos meillä on käsitys siitä, miten ”pallo voidaan ylipäätään pudottaa”. Näin ollen, kun suoritamme korkeamman tason abstraktia mentaalista prosessointia, mielikuvituksemme aktivoi myös sensimotorisia aivoalueita (kuten on yllä esitetty motorisen mielikuvaharjoittelun yhteydessä) tukemaan tätä luovaa ajatustyötä.
Mitä tutkimukset sanovat kehollisen kognition yhteyksistä luovaan ajatteluun?
Yllä esitellyn teoriaosuuden tavoitteena on ollut saada sinut vakuuttuneeksi erityisesti yhdestä asiasta: kehollisista liikkeistä vastaavat aivojen alueet ovat tiiviissä kaksisuuntaisessa yhteydessä luovasta kognitiosta vastaavien aivojen alueiden kanssa, ja näin ollen on perusteltua olettaa, että se miten kehollamme toimimme, vaikuttaa myös ajatteluumme.
Yhä lisääntyvä määrä kokeellisia tutkimuksia osoittaakin, että vähemmän suunnitelluilla, spontaaneilla liikkeellä, kuten eleillä, tanssilla, kehon asentojen muutoksella, fyysisen esineen manipulaatioilla ja piirtämiselle, voi olla myönteisiä vaikutuksia korkeamman tason ajattelulle, luovuus mukaan lukien. Frithin kirjallisuuskatsaus oli ensimmäinen laatuaan, joka kokosi yhteen alkuperäistutkimuksia kehollisten toimintojen (kehollinen kognitio) vaikutuksista luovaan ajatteluun. Katsauksen tarkoituksensa oli järjestelmällisesti arvioida, millaisia mahdollisia vaikutuksia erilaisilla kokeellisilla kehollisilla manipulaatioilla on laboratoriomittauksilla arvioituihin luovuustuloksiin.
Katsaukseen valikoitui yhteensä 20 alkuperäistutkimusta. Tutkimusten haussa hyödynnettiin hakusanoina kehollinen luovuus (embodied creativity), sensimotorinen luovuus, liikkeellinen luovuus (movement creativity) sekä kehollinen ilmaisu (bodily expression). Tutkimukset pisteytettiin kyseistä katsausta varten laaditulla arviointilomakkeella.
Tulokset
Yhteensä 20 tutkimusta täytti vaaditut sisäänottokriteerit. 17 tutkimusta arvioi college-ikäisiä koehenkilöitä (18–35 v.) ja kaksi tutkimusta arvioi lapsia (4–11 v.). Otoskoot vaihtelivat 24–150 koehenkilön välillä per tutkimus.
Katsaukseen valikoiduissa tutkimuksissa hyödynnettiin hyvin vaihtelevia menetelmällisiä ratkaisuja, esim. tutkimusasetelman, kehollisen manipulaation ja luovuusmittareiden osalta (esim. divergentti ajattelu, konvergentti ajattelu, oivallustehtävä). Huolimatta näistä vaihtelevuuksista, kehollinen manipulaatio edisti luovuutta lähes kaikissa tutkimuksissa (90 %), eikä yhdessäkään tutkimuksessa kehollisen kognition osoitettu heikentävän luovuussuoritusta.
Pohdinta
Tieteellinen kiinnostus on jo tovin versonut ”mieli-keho-yhteyden” tutkimuksen parissa, ja siksi tämä katsaus tarjoilee kiinnostavan lähtökohdan tuleville kokeellisille pohdinnoille. Tulosten perusteella voidaan esittää lupaavia, joskin vasta hyvin alustavia, pohdintoja siitä, kuinka kehollisilla toiminnoilla on mahdollisia myönteisiä vaikutuksia luovaan ajatteluun – niin divergenttiin kuin konvergenttiin luovuuteen sekä oivaltamiseen perustuvissa ongelmanratkaisutehtävissä pärjäämiseen.
Frith nosti muutaman mielenkiintoisen huomion esille alkuperäistutkimusten tuloksista. Näitä tulisi pohtia erityisesti silloin, kun tuloksia haluaa soveltaa käytäntöön.
- Sulavat liikkeet vs. jäykät liikkeet. Eleet ja yläraajojen liikkeet saattavat edistää luovaa ajattelua parhaiten, kun keholliset liikkeet ovat ”sulavampia/joustavampia” kuin jos liikkeet ovat ”jäykempiä” tai ”rajoitettuja”. Sulava liike voidaan kuvitella kielikuvana sulavalle ajattelulle (fluid cognition) ja täten edistävän luovaa ajattelua tehokkaammin kuin jäykkä ajattelu. Sulavien käden liikkeiden on osoitettu edistävän monisanaisuutta eli kielellisen ilmaisun virtaavuutta (Slepian & Ambady 2012). On toki muistettava, että vaikka kykenisit ideoimaan verbaalisesti lukuisia vastauksia annettuihin luovuustehtäviin, ei vastausten kokonaismäärä itsessään takaa, että vastaukset olisivat erityisen omaperäisiä.
- Kielikuvat & hajautettu kognitio. Leung ja kumppanit (2012) korostavat kielikuvien kehollistamisen tärkeyttä, sillä nämä kehollistuneet toiminnot saattavat edistää luovaa suoritusta, kun arvioidaan konvergenttia ja divergenttia ajattelua. Kehollisten kielikuvien avulla ajatteleminen (kuten motorinen meilikuvaharjoittelu) aktivoi sensimotorista järjestelmää, joka saattaa edistää omaperäistä ideointia. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa sinua pyydetään ajattelemaan ”luovasti”. Ohjeistus ajatella ”luovasti” ei ole liikesuuntautunut, eikä täten kehollinen kielikuva. Se, mitkä aivojen alueet aktivoituvat tällaisen ohjeistuksen seurauksena riippuu pitkälti siitä, miten kyseisen neuvon ymmärrät. Jos sinua puolestaan pyydetään pohtimaan samaa ongelmaa ”laatikon ulkopuolelta”, aktivoituu sensimotorinen järjestelmä aivoissamme. Kun ongelmanratkaisutehtävä kehystetään tällaisen kielikuvan avulla, aktivoituvat aivoissamme kaikki ne alueet, jotka aktivoituisivat myös silloin, jos ihan aidosti astuisimme todellisen fyysisen laatikon ulkopuolelle. Tällainen liikesuuntautunut ongelman kehystäminen (ts. kehollinen kielikuva) saattaa edistää luovaa ajatteluamme. Toisena esimerkkinä voidaan ottaa tilanne, jossa haluamme pohtia jotain harkitsevasti eli keskittyä ongelman yksityiskohtaiseen ajatteluun. Nyt ajattelun tukena voidaan käyttää kielikuvia, kuten tarkastele ongelmaa ”ensin yhdeltä kantilta, sitten toiselta kantilta ajateltuna”. Tällainen kielikuvallinen virittäminen saattaa tehostaa yksilön konvergenttia ajattelua. Kielikuva ”laitetaan osaset toimimaan” saattaa puolestaan stimuloida yksilön luovaa kykyä yhdistellä erilaisia asioita keskenään.
- Informaation fyysinen koodaaminen. Otetaan esimerkki, jossa kahden koehenkilön tehtävänä on ratkaista tulitikkuihin liittyvä algebratehtävä. Toinen koehenkilö saa ongelmanratkaisun avuksi kynän sekä paperia, toinen koehenkilö näiden lisäksi vielä tulitikkuja. On havaittu, että se koehenkilö, joka saa tehtävään tulitikut avukseen, suoriutuu verrokkiaan paremmin. On esitetty, että tehtävään liittyvän fyysisen esineen avulla henkilö pystyy hajauttamaan kognitionsa tehokkaammin ja kykenee näin ollen jakamaan ajattelunponnistelunsa sujuvammin ongelmanratkaisussa tarvittavien kognitiivisten ja mentaalisten etsintäavaruuksien kesken. Hieman yksinkertaistettuna asia voidaan ilmaista niin, että tulitikkujen mielessä pitäminen helpottuu, kun ne ovat fyysisesti näkyvillä. Tällöin ylimääräistä kognitiivista energiaa ei tarvitse käyttää siihen, että yksilö luo mielensisäisen edustuksen tulitikuista
- Liikuskelu jaloin ja kehollisen toiminnan tyyppi. Tutkimuksissa havaittiin, että kävelytavalla, tai paremmin ilmaistuna kävelyn tyypillä, oli vaikutusta luovaan ajatteluun. Vaikka aiemmissa tutkimuksissa (Oppezzo & Schwartz 2014) on osoitettu, että rajoitetulla kävelyllä (esim. juoksumaton päällä) voidaan edistää divergenttiä ajattelua, vaikuttaisi siltä, että vapaamuotoinen kävely (ts. vaeltelu) edistäisi divergenttiä ajattelua enemmän kuin ennalta määrättyä suorakulmaista reittiä pitkin kävely tai laserosoittimella satunnaisesti tuotettua reittiä pitkin kulkeminen (Kuo & Yeh 2016; Zhou ym. 2017). Nämä tulokset viittaisivat siihen, että kehollisen toiminnan laadulla on vaikutuksia luovuuteen, ja paras tapa liikkua olisikin sellainen, missä liikkujalla on mahdollisimman korkea autonomian tunne valitsemastaan liikesuunnasta. Mielenkiintoinen havainto kuitenkin oli, että tilastollisesti merkitsevää eroa luovuustuloksissa ei havaittu sen välille, kävelivätkö henkilöt vapaasti tilassa vai tuottivatko/piirsivätkö he itse satunnaisen polun laserosoittimella (Kuo & Yeh 2016). Tämä löydös viittaisi siihen, että kävelyä tärkeämpää saattaa olla, että jonkinlaista vapaamuotoista kehollistunutta liikettä ylipäätään tuotetaan lihasvoimin, riippumatta siitä tapahtuuko liike kävellen vai eleillä istuma-asennossa. Epävarmaa on vielä se, onko vapaamuotoisella kävelyllä vaikutuksia kaikenlaiseen luovuuteen. Frith spekuloi, että vapaamuotoinen kävely saattaa hyvinkin edistää esimerkiksi divergenttia ajattelua, sillä kävely tehostaa kognitiivisen kontrollin rentoutumista, mutta toisaalta heikentää toisenlaista luovuutta, kuten haastavia oivaltamistehtäviä tai konvergenttia ajattelua, sillä niissä tarvitaan enemmän korkeamman tason fokusoitua tarkkaavuutta. Raskaan liikunnan on mm. esitetty kuluttavan ajatteluun vaadittavia kognitiivisia resursseja (Frith 2019).
- Mittauksiin liittyvät pohdinnat/huomiot. Wang ja kumppanit (2018) korostivat kehollisten ärsykkeiden mahdollisia ajallisia vaikutuksia, sillä kuten tutkijat huomasivat, koehenkilöt käyttivät divergenttien ideoiden luomiseen enemmän aikaa kävelyn aikana kuin kävelyn jälkeen. Tämä tapahtui siitäkin huolimatta, että henkilöillä oli rajoittamaton määrä ideointiaikaa kävelyn jälkeen. Huomattavaa kuitenkin on, että vaikka henkilöt käyttivät enemmän aikaa tuottaakseen ideoita kävelyn aikana, tämä pidempi ideointiaika ei tuottanut laadullisesti parempia vastauksia, eikä määrällisesti suurempaa määrää ideoita. Yhdessä tutkimuksessa (Wang ym. 2018) havaittiin, että sellaiset koehenkilöt tuottivat parempia divergentin ajattelun tuotoksia, joita oli ohjeistettu ”kulkemaan seinän läpi” (seinä oli luotu virtuaalisesti), verrattuna henkilöihin, joiden esteenä ei ollut virtuaalisesti luotua seinää. Tutkijoiden mukaan tällainen kehollinen kielikuva saattaa vaikuttaa divergenttiin ajatteluun, sillä siinä ikään kuin ohjeistetaan ”rikkomaan sääntöjä”. Tällainen kehollinen metaforinen strategia saattaa edistää erityisesti luovuuden kannalta tärkeää kognitiivista joustavuutta.
Vaikutusten yhdenmukaisuus ja ’liikkumattoman’ kontrolliryhmän tarpeellisuus
Edellä esitettyjen tulosten perusteella voidaan esittää, että on olemassa suuri joukko erilaisia kehollisia tiloja, jotka mahdollisesti vaikuttavat divergenttiin ajatteluun. Fyysinen kehollistuminen saattaa aktivoida kielikuvallisia ajatusprosesseja, jotka kuten edellä mainittu, selittävät kehollistuneen luovuuden aivoperäisiä vaikutuksia.
Huolimatta useista lupaavista löydöksistä, vain kuusi (30 %) kahdestakymmenestä katsaukseen valikoidusta tutkimuksesta hyödynsi tarkoituksenmukaista, ”ei-motorista”, kontrolliryhmää tutkimuksissaan. Yhdessä tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että pehmeän ja mukautuvan geelipallon puristelu edisti tiettyjä divergentin ajattelun osatekijöitä, kun taas kovan ja joustamattoman pallon puristelu edisti konvergentin ajattelun ongelmanratkaisua (Kim 2015). Mistä erot mahdollisesti johtuvat? Frith spekuloi, että joustavan pallon puristelu saattaisi auttaa ideoimaan divergentillä tavalla eli useita erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ongelmaan, kun taas kovan pallon puristelu auttaa mahdollisesti keskittymään konvergenttiin ongelmanratkaisuun eli yhden oikean vastauksen löytämiseen tähtäävään luovaan ajatteluun paremmin. Suuri ongelma kuitenkin on, että tässä pallotutkimuksessa ei hyödynnetty sellaista liikkumatonta kontrolliryhmää, joka ei olisi puristellut minkäänlaista palloa ideoinnin aikana. On siis mahdotonta arvioida, mitkä havaitut vaikutukset luovassa ajattelussa ovat peräisin pallojen erilaisesta ominaisuudesta ja mitkä yksinkertaisesti vain siitä, että pallon (tai minkä tahansa muun esineen) puristelu on riittävä kehollinen toiminta edistämään luovaa ajattelua.
Liikkumaton kontrolliryhmä olisi ollut tarpeen myös kahdessa muussa tutkimuksessa: Fioratoun & Cowleyn (2009) tutkimuksessa, jossa koehenkilöitä pyydettiin ratkaisemaan oivaltamistehtäviä joko kynää ja paperia hyödyntämällä (ryhmä 1) tai heille annettiin mahdollisuus hyödyntää ongelmanratkaisun tukena kaulakorun lenkkejä (ryhmä 2) sekä Vallee-Tourangeau ja kollegoiden (2016) tutkimuksessa, jossa toinen ryhmä sai myös tehtävänantoon liittyviä fyysisiä esineitä avukseen, kun taas toinen ryhmä käytti kynää ja paperia ongelmanratkaisuun. Koska kynän ja paperin käyttö on kehollista toimintaa, näissä tutkimuksissa ei liikkumatonta kontrolliryhmää ollut. Kuten Frith esittää, tämä on ongelma, sillä emme voi olla varmoja josko kehollisten manipulaatioiden hyödyt ovat todella yhtään sen parempia kuin jos vastaukset tuotettaisi esimerkiksi verbaalisesti tai mielikuvaharjoittelun avulla.
Johtopäätökset
Kuten Frith esittää pohdinnassaan, lukuisat ristiriitaiset tulokset eivät ainoastaan aiheuta hämmennystä tulkintojen osalta, mutta niiden myötä on keholliselle kognitiolle vaikea esittää konkreettisia sovellustapoja. Tutkimukset ovat esimerkiksi varsin ristiriitaisia siitä, miten kehon asennon ja tunnetilan yhteensopivuus vaikuttaa luovaan ajatteluun. Tutkimuksissa, joissa näitä yhteyksiä on selvitetty, ovat tulokset poikenneet hyvin paljon toisistaan.
Huolimatta siitä, että huomattava määrä todisteita osoittaa kehollisuuden edistävän välitöntä luovuussuoritusta, tarvitaan lisätutkimusta osoittamaan näiden tulosten todellinen painoarvo. Sen lisäksi, että jatkotutkimuksessa tarvitaan tarkoituksenmukaiset kontrolliryhmät, tutkimusten täytyy lisäksi keskittyä määrittelemään tarkkarajaisemmin ihanteellinen kehollinen liiketyyppi erilaiselle luovuudelle (ts. millainen kehollinen liike edistää millaista luovaa ajattelua parhaiten?). Lisäksi jatkotutkimuksissa on syytä pohtia, josko luovuuden lisäämiseksi täytyy hyödyntää pitkäkestoisempaa liikuntaohjelmaa. Luovuus saattaa nimittäin olla sellainen ominaisuus, joka vaati pidemmän harjoitusintervention tuottaakseen mitattavia vaikutuksia. Frithin katsaus on joka tapauksessa ensimmäinen, jossa tarkoituksena on ollut selvittää sekä kehollistuneen luovuuden vaikutuksia että kehollistuneen luovuuden tärkeyttä, kun luovuutta ilmiönä pohditaan mieli-keho-vuorovaikutuksen kontekstissa. Tutkimuksia aiheesta tulee jatkaa, jotta voidaan luoda teoreettisia ja mekaanisia viitekehyksiä, käytännön toimenpide-ehdotuksia niin kouluopetukseen kuin ammatilliseen kasvuun ja kehitykseen, sekä ohjeistuksia siihen, kuinka keskeisistä kognitiivista taidoista pidetään huolta myöhemmällä iällä.
Lisää luettavaa (Frithin katsaukseen valikoidut alkuperäisartikkelit):
Abraham A, Asquith, S., Ahmed, H., & Bourisly, A.K. Comparing the Efficacy of Four Brief Inductions in Boosting Short-Term Creativity. Journal of Cognitive Enhancement. 2018:1-9.
Dansky JL, & Silverman, I.W. . Effects of play on associative fluency in preschool-aged children. 1973.
Fioratou E, & Cowley, S.J. . Insightful thinking: Cognitive dynamics and material artifacts. Pragmatics & Cognition. 2009;17(3):549-572.
Friedman RS, Förster J. Implicit affective cues and attentional tuning: an integrative review. Psychological bulletin. 2010;136(5):875.
Goldstein A, Revivo, K., Kreitler, M., & Metuki, N. . Unilateral muscle contractions enhance creative thinking. Psychonomic bulletin & review. 2010;17(6):895-899.
Hao N, Yuan, H., Hu, Y., & Grabner, R.H. . Interaction effect of body position and arm posture on creative thinking. Learning and Individual Differences. 2014(32):261-265.
Hao N, Xue, H., Yuan, H., Wang, Q., & Runco, M.A. . Enhancing creativity: Proper body posture meets proper emotion. Acta psychologica. 2017(173):32-40.
Hutton E, & Sundar, S.S. . Can video games enhance creativity? Effects of emotion generated by Dance Dance Revolution. Creativity Research Journal. 2010;22(3):294- 303.
Khasky AD, & Smith, J.C. . Stress, relaxation states, and creativity. Perceptual and motor skills. 1999;88(2):409-416
Kim J. Physical activity benefits creativity: squeezing a ball for enhancing creativity. Creativity Research Journal. 2015;27(4):328-333.
Kirk E, & Lewis, C. . Gesture facilitates children’s creative thinking. Psychological science. 2017;28(2):225-232.
Kuo CY, & Yeh, Y.Y. . Sensorimotor-Conceptual Integration in Free Walking Enhances Divergent Thinking for Young and Older Adults. Frontiers in psychology. 2016;7(1580).
Leung AKY, Kim, S., Polman, E., Ong, L.S., Qiu, L., Goncalo, J.A., & Sanchez-Burks, J. . Embodied metaphors and creative “acts”. Psychological science. 2012;23(5):502-509.
Slepian ML, & Ambady, N. . Fluid movement and creativity. Journal of Experimental Psychology: General. 2012;141(4):625.
Thomas LE, & Lleras, A. . Swinging into thought: Directed movement guides insight in problem solving. Psychonomic bulletin & review. 2009;16(4):719-723.
Vallée-Tourangeau F, Steffensen, S.V., Vallée-Tourangeau, G., & Sirota, M. . Insight with hands and things. Acta psychologica. 2016;170:195-205.
Wang X, Lu, K., Runco, M.A., & Hao, N. . Break the “wall” and become creative: Enacting embodied metaphors in virtual reality. Consciousness and cognition. 2018 62(102-109).
Weller A, Villejoubert, G., & Vallée-Tourangeau, F. . Interactive insight problem solving Thinking & Reasoning. 2011;17(4):424-439.
Yuan H, Lu, K., & Hao, N. Interactive effect of motivational motor action and emotion on divergent thinking. Personality and Individual Differences. 2018;131:93-98.
Zhou Y, Zhang, Y., Hommel, B., & Zhang, H. . The impact of bodily states on divergent thinking: evidence for a control-depletion account. Frontiers in psychology. 2017;8:1546.
Muut lähteet:
Andres M, Michaux, N., & Pesenti, M. Common substrate for mental arithmetic and finger representation in the parietal cortex. NeuroImage. 2012;62(3):1520–1528.
Anderson ML. Neural reuse: A fundamental organizational principle of the brain. Behavioral and brain sciences. 2010;33(4):245-266.
Andersen B, Korbo, L., & Pakkenberg, B. . A quantitative study of the human cerebellum with unbiased stereological techniques. The Journal of Comparative Neurology. 1992;326:549-560.
Baillieux H. DSHJ, Paquier P.F., De Deyn P.P., Marien P. . Cerebellar neurocognition: insights into the bottom of the brain Clin Neurol Neurosurg. 2008;110(8):763–773.
Beaty RE, & Silvia, P.J. . Why do ideas get more creative across time? An executive interpretation of the serial order effect in divergent thinking tasks. Psychology of Aesthetics, Creativity, and the Arts. 2012;6(4):309.
Benedek M, & Neubauer, A.C. . Revisiting Mednick’s model on creativity‐related differences in associative hierarchies. Evidence for a common path to uncommon thought. The Journal of creative behavior. 2013;47(4): 273-289.
Benedek M, Jauk, E., Fink, A., Koschutnig, K., Reishofer, G., Ebner, F., & Neubauer, A. C. 3. To create or to recall? Neural mechanisms underlying the generation of creative new ideas. . NeuroImage. 2014;88:125-113.
Benedek M, Jauk, E., Sommer, M., Arendasy, M., & Neubauer, A.C. . Intelligence, creativity, and cognitive control: The common and differential involvement of executive functions in intelligence and creativity. Intelligence. 2014;46(73-83).
Dackermann T, Fischer, U., Nuerk, H.C., Cress, U., & Moeller, K. . Applying embodied cognition: from useful interventions and their theoretical underpinnings to practical applications. ZDM Mathematics Education. 2017;49(4):545-557.
Di Luca S, & Pesenti, M. . Masked priming effect with canonical finger numeral configurations. Experimental Brain Research. 2008;185(1):27–39.
Frith, E. M. (2019). Acute Exercise and Creativity: Embodied Cognition Approaches.
Gallese VL, G. . The brain’s concepts: The role of the sensory-motor system in conceptual knowledge. Cognitive Neuropsychology 2005;22((3-4)):455 – 479.
Ganis G, Thompson, W.L., & Kosslyn, S.M. . Brain areas underlying visual mental imagery and visual perception: an fMRI study. . Cognitive Brain Research. 2004;20(2):226-241.
Koziol LF, Budding, D. E., & Chidekel, D. . From movement to thought: executive function, embodied cognition, and the cerebellum. . The Cerebellum. 2012;11(2):505- 525.
Ito M. Movement and thought: Identical control mechanisms by the cerebellum. Trends in Neurosciences 1993;16:448-450.
Klein SB, Cosmides, L., Tooby, J., & Chance, S. . Decisions and the evolution of memory: Multiple systems, multiple functions. Psychological Review. 2002;109:306-329.
Koziol LF, Budding, D.E., & Chidekel, D. . From movement to thought: executive function, embodied cognition, and the cerebellum. The Cerebellum. 2012;11(2):505-525.
Kuo CY, & Yeh, Y.Y. . Sensorimotor-Conceptual Integration in Free Walking Enhances Divergent Thinking for Young and Older Adults. Frontiers in psychology. 2016;7(1580).
Leiner H, Leiner, A., & Dow, R. . Does the cerebellum contribute to mental skills? Behavioral Neuroscience. 1986;100:443-454.
Lieberman, D. Z., & Long, M. E. (2018). The Molecule of More: How a Single Chemical in Your Brain Drives Love, Sex, and Creativity–and Will Determine the Fate of the Human Race. BenBella Books.
Lotze M, Montoya, P., Erb, M., Hülsmann, E., Flor, H., Klose, U., … & Grodd, W. Activation of cortical and cerebellar motor areas during executed and imagined hand movements: an fMRI study. . Journal of cognitive neuroscience. 1999;11(5):491-501.
Mahon BZ, & Caramazza, A. . A critical look at the embodied cognition hypothesis and a new proposal for grounding conceptual content. Journal of Physiology-Paris. 2008;102((1-3)):59-70.
Middleton F.A. SPL. Cerebellar projections to the prefrontal cortex of the primate. J Neuroscience. 2001;21(2):700–712.
Oppezzo M, & Schwartz, D.L. Give your ideas some legs: The positive effect of walking on creative thinking. Journal of experimental psychology: learning, memory, and cognition. 2014;40(4):1142.
Rueschemeyer SA, Lindemann, O., Van Elk, M., & Bekkering, H. . Embodied cognition: the interplay between automatic resonance and selection‐for‐action mechanisms. European Journal of Social Psychology. 2009;39(7):1180-1187.
Schmahmann J, & Pandya, D. . The cerebrocerebellar system. In: (Ed.) IJDS, ed. The cerebellum and cognition (pp. 31-60). New York: Academic Press. ; 1997.
Schmahmann J.D. PDN. The cerebrocerebellar system Int Review Neurobiology 1997;41(31–60).
Slepian ML, & Ambady, N. . Fluid movement and creativity. Journal of Experimental Psychology: General. 2012;141(4):625.
Vandervert LR, Schimpf, P.H., & Liu, H. . How working memory and the cerebellum collaborate to produce creativity and innovation. . Creativity Research Journal. 2007;19(1):1-18.
Wilson M. Six views of embodied cognition. Psychonomic bulletin & review. 2002;9(4):625-636.