”KAUNIS LEVOTON MIELI” – MILLAINEN TARKKAAVUUS EDISTÄÄ LUOVAA AJATTELUA PARHAITEN?

Oletko niitä ihmisiä, jotka pystyvät keskittymään käsillä olevaan tehtävään läpitunkevassa puheensorinassa? Vai sujuuko luova työ paremmin, kun hunnutat ympäristösi täysin aavemaisella hiljaisuudella

Franz Kafkan, yhden 1900-luvun merkityksellisimmistä kirjailijoista, kerrotaan häiriintyneen melusta niin paljon, että hän kaipasi ehdotonta yksinäisyyttä kirjoitustyölleen (1) .

“Tarvitsen yksinäisyyttä, kun työskentelen. En sellaista kuin yksinasuvalla on – se ei riitä alkuunkaan – vaan sellaista kuin vainajalla” (2) – Franz Kafka.

Marie Curie, Nobel-palkittu fyysikko ja kemisti, ei työskennellessään puolestaan ”sallinut yhtään keskittymisen hairahdusta” vaan onnistui hienosäätämään tarkkaavaisuutensa niin, ettei ”kuullut ympärillään edes valtaisaa puheen pauhantaa”.

Tarkkaavuuden säätely on monimutkainen prosessi, joka vaatii useiden aivoalueiden yhteistyötä. Tiedämme tutkimuksista varsin hyvin, että kykymme olla tarkkaavaisia eli kykymme suunnata huomio tehtävän kannalta olennaisiin asioihin, on tietyissä tilanteissa, kuten meluisassa ympäristössä, sangen yksilöllistä.

Luovan ajattelun näkökulmasta tarkasteltuna olennainen kysymys kuuluukin: minkälainen tarkkaavuus edistää luovaa ajattelua parhaiten. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että tuoreimpien tutkimustulosten mukaan erilaiset tarkkaavuuden tyypit olisivat kaikki yhteydessä hieman erilaiseen luovuuteen (1).

Luovuuden lähteellä: vuotavaa, fokusoitua vai joustavaa tarkkaavuutta?

Aiemmat tutkimukset sekä empiiriset havainnot viittaavat siihen, että luovilla ihmisillä olisi hajaantunut (diffused) tai vuotava (leaked) tarkkaavuus.

Vuotavalla tarkkaavuudella tarkoitetaan, että nämä henkilöt ovat taipuvaisia havaitsemaan ympäristöstä sellaista informaatiota, mikä ei ole erityisen olennaista käsillä olevan tehtävän suhteen (1). Vuotavan tarkkaavuuden on ajateltu olevan monien historiallisten luovien saavutusten taustalla. Monet edesmenneet luovat nerot, kuten Richard Wagner, Marcel Proust, Charles Darwin, Edgar Allen Poe, Anton Chekhov ja Johann Goethe kokivat melun erityisen häiritseväksi – ja tunkeutuvan luovaan työhönsä. Vuotavan tarkkaavuuden on esitetty johtuvan eräänlaisesta aistitoimintojen tehostumisesta ja avarakatseisuudesta maailmaa kohtaan, mikä puolestaan saattaa edesauttaa havaitsemaan ympäristöstä sellaisia ärsykkeitä, joita muut pitävät epäolennaisina. Onkin esitetty, että luovien oivallusten (creative insight) syntymistä edesauttaa, kun aluksi epäolennaisilta vaikuttavat asiat ”salakavalasti” yhdistyvät mielessä aluksi epätavallisiksi yhdistelmiksi, ja lopulta ainutlaatuisiksi ideoiksi (1).

On yhtä lailla ehdotettu, että luovat ihmiset kiinnittävät huomionsa hyvin pieniin yksityiskohtiin, mikä puolestaan viittaisi siihen, että heillä olisi jokseenkin fokusoidumpi tarkkaavuus kuin vähemmän luovilla ihmisillä (1). Kokeneiden artistien on esimerkiksi todettu hiovan työnsä yksityiskohtia kauemmin kuin vähemmän kokeneiden verrokkien (3). Leonardo da Vincin tiedetään esimerkiksi suhtautuneen ”pakkomielteisesti yksityiskohtiin” (4). Fokusoidun tarkkaavuuden puolesta puhuvat monet tutkimukset, joissa on mm. psykologisin testein sekä aivojen sähköistä aktiivisuutta mittaavin testein osoitettu, että luovuustesteissä pärjänneet kykenevät suuntaamaan sekä sisäisen tarkkaavuutensa (ts. vähemmän ”ajatusten harhailua”) että tietoisen ajattelunsa (”top-down control”) käsillä olevaan tehtävään paremmin kuin luovuustesteissä heikompia tuloksia saaneet henkilöt (1). Huomionarvoinen seikka on, että fokusoitu tarkkaavuus vaatii korkeamman tason kognitiivisten toimintojen, kuten toiminnanohjauksen, sujuvaa hallintaa (1, 5). Erityisesti divergenttiä ajattelua mittaavissa luovuustesteissä hyviä tuloksia saaneilla koehenkilöillä onkin todettu keskimäärin parempi työmuistin toiminta (6, 7) sekä kielellinen sujuvuus (8, 9). 

Vuotava ja fokusoitu tarkkaavuus vaikuttaisivat olevan lähes toistensa vastakohtia. Näiden välistä kuilua yhdistää kuitenkin kolmas tarkkaavuuden muoto, jota kutsutaan joustavaksi tarkkaavuudeksi. On esitetty, että luovat ihmiset ovat erityisen kyvykkäitä vaihtamaan eri tarkkaavuuden tyypistä vaivattomasti toiseen, kuten vuotavasta fokusoituun, ja siten heillä olisikin pitkälle kehittynyt kyky tarkkaavuuden joustavaan säätelyyn (1, 10). Luovan prosessin osalta asiaa voidaan havainnollistaa vertaamalla tätä taidoksi, jossa pystytään näkemään vuoron perään sekä ”iso kuva” että sen pienimmätkin yksityiskohdat – ja vaihtaa sujuvasti näiden kahden välillä (10).  

Kuinka joustava tarkkaavuus toimii? Yksityiskohtaista mekanismia tämän taustalla ei täysin tunneta, mutta luovuustutkija Darya Zabelina (2018) on esittänyt kaksi mahdollista selitysmallia. Yhden vaihtoehdon mukaan, kun henkilö on keskittyneenä yhteen tehtävään (yksi ärsyke), niin samaan aikaan hänen vuotava tarkkaavuutensa päästää, pääosin tiedostamatonta, tietoa toisesta ärsykkeestä (ympäristöstä tai mielensisäisistä liikkeistä) kognitioomme, jolloin toista ärsykettä pystytään jo ”alustavasti” käsittelemään mielessä: ja sen seurauksena vaihtamaan saumattomasti yhdestä tarkkaavuuden tyypistä toiseen. Zabelinan toisen selitysmallin mukaan joustavan tarkkaavuuden taustalla on erittäin kontrolloitua tietoista säätelyä. Tällöin yhteen tehtävään osataan suunnata tarkkaavuutta juuri ihanteellinen määrä, eikä keskittyminen ei ole liian intensiivistä. Tehtävästä kyetään näin ollen sekä irrottautumaan nopeasti ja vaivattomasti että vaihtamaan välittömästi toiseen tehtävään.

Ja itse pihviin – erilaista tarkkaavuutta, erilaista luovuutta

Edellä esitetyn perusteella vaikuttaisi siltä, että tutkimustieto on toistaiseksi ristiriitaista sen suhteen, millainen tarkkaavuus edistäisi luovaa ajattelua parhaiten. Tuore näkemys kuitenkin valaisee asiaa ja esittää, että nämä kolme tarkkaavuuden tyyppiä itseasiassa sekä tukevat toisiaan että ovat riippuvaisia tavastamme mitata ja/tai määritellä luovuutta.

Miten luovuutta sitten mitataan ja miksi se on olennaista? Yksi yleisimmistä tavoista arvioida luovaa ajattelua ovat erilaiset divergenttiä ajattelua mittaavat testit, joiden on esitetty ennustavan, ainakin jossain määrin, käytännön elämässä esiintyvä luovuutta (”real-world creativity”) (11) . Näissä testeissä arvioidaan koehenkilön kykyä tuottaa monia vaihtoehtoisia ideoita/ratkaisuja tiettyyn tehtävään tai ongelmaan. Testit suoritetaan yleensä laboratorio-olosuhteissa ja tietyn aikarajan (esim. 2-3 min.) puitteissa. Tyypillisessä tehtävänannossa koehenkilöä voidaan pyytää esittämään mahdollisimman monta erilaista käyttökelpoista tapaa hyödyntää esim. tiiliskiveä tai nastaa, minkä jälkeen vastaukset pisteytetään tiettyjen kriteerien perusteella, ja lopuksi näistä lasketaan kokonaistulos. Vaihtoehtoinen tapa mitata luovuutta ovat erilaiset kysymyspatteristot, joiden avulla voidaan selvittää, miten henkilön luovuus ilmenee arkipäiväisessä elämässä tai millaisia luovia saavutuksia sekä tekoja hän on elämänsä aikana tehnyt. Tällaisissa kyselyissä korkeita luovuuspistemääriä saaneiden henkilöiden aivokuvantamisdataa tai suoriutumista erilaisista tarkkaavuutta arvioivista testeistä voidaan sitten verrata vähemmän luovien verrokkien tuloksiin.

Zabelina (2018) esittää – behavioraalisiin, neurofysiologisiin sekä biologisiin tutkimuksiin perustuen – että mikäli pärjäät erityisen hyvin laboratorio-olosuhteissa suoritetuissa divergentin ajattelun testeissä, on sinulla todennäköisesti taipumus joustavaan tarkkaavuuteen. Kuten edellä on esitetty, tälle tarkkaavuudelle on Zabelinan mukaan tyypillistä kyky fokusoitua nopeasti käsillä olevaan tehtävään, vaimentaa liialliset ympäröivät ärsykkeet sekä kyvykkyys vaihtaa tarkkaavuutta nopeasti asioiden välillä. Jos Zabelinan mukaan puolestaan kuulut niihin henkilöihin, jotka arvioidaan luoviksi heidän elämänsä aikana saavuttamien luovien saavutusten johdosta (”real-life creative accomplishments”), olet mahdollisesti taipuvainen vuotavaan tarkkaavuuteen.

Mistä erot sitten johtuvat?

Divergentin ajattelun testien on toistuvasti todettu korreloivan, joskin melko heikosti, käytännön elämässä esiintyvän luovuuden kanssa, joten syyt edellä esitetyille eroille kaipaavat perusteluita. Zabelina esittää, että divergentissä testissä, jossa olennaista on määrällisesti useiden vaihtoehtoisten ratkaisujen ideoiminen tietyn aikarajan puitteissa, henkilö turvautuisi valikoivaan tarkkaavuuteen (selection attention) sekä hyvään kognitiiviseen kontrolliin enemmän kuin on aiemmin ajateltu. Onkin itseasiassa niin, että divergenttiä ajattelua mittaavien testien tulokset osoittavat selvää yhteyttä hyvän akateemisen suoriutumisen kanssa, erityisesti sellaisissa Yhdysvalloissa käytössä olevissa tasokokeissa, joissa arvioidaan mm. kriittistä lukutaitoa, matemaattisia taitoja ja kirjoitustaitoa (12)  (vrt. ylioppilaskokeet Suomessa).

Henkilöt, jotka puolestaan arvioidaan luoviksi käytännön elämän luovien saavutusten johdosta, mutta jotka eivät välttämättä pärjää erityisen hyvin divergenttiä ajattelua mittaavissa testeissä, ovat tutkimusten mukaan taipuvaisia vuotavalle tarkkaavuudelle (1).  Tällainen tarkkaavuus, kuten edellä on esitetty, saattaa olla erityisen hyödyllistä käytännön elämän luovuuden kanssa, sillä nämä henkilöt ovat kykeneviä käsittelemään paljon epäolennaistakin informaatiota sekä suhtautumaan maailmaan avoimen uteliaasti.

Tutkimustuloksiin nojautuen Zabelina selittää, että vuotavalle tarkkaavuudelle taipuvaisten ihmisten odotettua heikompi suoriutuminen divergenteissä testeissä johtuisi siitä, että he eivät ole erityisen hyviä säätelemään kognitiivista kontrollia itse testitilanteissa. Zabelinan mukaan vuotavan tarkkaavuuden seurauksena monet luovat ihmiset voivat olla erityisen alttiita toistuville virheille tyypillisissä tarkkaavuutta (esim. jaettua tarkkaavuutta) mittaavissa testeissä, joissa painotetaan kykyä keskittää tarkkaavuus yhteen asiaan kerrallaan. Toisaalta, jatkaa Zabelina, he saattavat tämän ansiosta pärjätä paremmin toisenlaisissa tehtävissä (kuten anagrammien muodostamisessa), joissa ratkaisut vastauksiin putkahtavatkin mieleen näennäisesti epäoleellisten ympäristön vihjeiden avulla.

Zabelina kuitenkin huomauttaa, että syy saattaa myös piillä itse divergenttiä ajattelua mittaavassa testitilanteessa, jota moni käytännön elämässä luovaksi arvioitu henkilö ei välttämättä pidä erityisen mielenkiintoisena tai motivoivana. Mikäli tilanne olisi toisenlainen, kuten sellainen, jossa nämä samat henkilöt pääsisivät työskentelemään itseään kiinnostavien projektien parissa, olisi Zabelinan mukaan mahdollista, että he itseasiassa kykenisivät vähintään yhtä hyvään, ellei jopa parempaan kognitiiviseen kontrollin kuin divergenteissä testeissä hyvin menestyvät.

Vastaamattomia kysymyksiä on toistaiseksi paljon. On Zabelinan mukaan mahdollista, että erilaisesta tarkkaavuuden tyypistä voisi olla hyötyä luovan prosessin eri vaiheissa. Vuotava luovuus voisi hyödyttää esim. luovan prosessin varhaisissa vaiheissa, kun ideaa vielä kehitellään ja ympäristöstä etsitään sopivia vihjeitä uusiin oivalluksiin, kun taas fokusoidumpi tarkkaavuus saattaa olla enemmän hyödyksi prosessin myöhemmissä vaiheissa, kuten idean yksityiskohtaisen toteutuksen aikana. Neurotieteellisten tutkimusten toivotaan tulevaisuudessa tarjoavan vastauksia mm. siihen, millaista ajallista aktivaatiota aivojen eri toimintaverkostoissa tapahtuu luovan ajattelun eri osavaiheiden aikana sekä siihen, miten ympäristöstä kumpuavat ärsykkeet vaikuttavat luovaan prosessiin, kun niitä verrataan yksilön omista mielentiloista syntyviin (sisäisiin) ärsykkeisiin (1). 

Saatat olla erityisen herkkä melulle – ja se onkin tyypillistä vuotavalle tarkkaavuudelle

Melu on tunnistettu yhdeksi luovaa ja keskittynyttä työtä haittaavaksi tekijäksi. Meluherkkien ihmisten määrän arvioidaan, eri lähteistä riippuen, olevan n. 20-40 % terveestä väestöstä (13)  ja aivotutkimus onkin viime vuosina edistynyt meluherkkyyden tutkimisessa (14). Monet vuotavaan tarkkaavuuteen taipuvat ihmiset kuvailevat itseään usein sensitiiviseksi tai ylisensitiiviseksi (1). Luovuustesteissä pärjänneet ihmiset ovat tutkimuksissa osoittaneet useita fysiologisia ja behavioraalisia reaktioita sekä itse meluun että aktiiviseen pyrkimykseen vaimentaa meluärsyke. Esimerkiksi erään aivotutkimuksen (15) mukaan luovemmiksi arvioitujen koehenkilöiden aivoissa esiintyi voimakkaampaa alfa-aaltojen blokkaamista vasteena ääniin eli ääniärsykkeiden arvioitiin aiheuttavan heissä suurempaa fysiologista kiihtyneisyyttä (ts. kaappaavan heidän huomionsa herkemmin). Tällaisten henkilöiden stressitasoja arvioivissa fysiologisissa vasteissa on havaittu myös suurempia vaikutuksia kohtalaiseen meluun ja erityisen mielenkiintoista on, että heiltä menee kaksi kertaa kauemmin tottua ympäröivään melutasoon kuin vähemmän luovilla ihmisillä (16). 

Erään tutkimuksen mukaan keskeytyksen jälkeen veisi keskimäärin n. 23 minuuttia orientoitua takaisin keskittymistä vaativaan työhön (20). Edellä esitetyn perusteella tämä saattaisi kuitenkin olla hyvin yksilöllistä ja sujuvasti joustavaa tarkkaavuutta säätelevien henkilöiden olisi helpompi fokusoitua työhönsä uudelleen. Aivotutkimus tukee tätä näkemystä ja korostaa, että ihmisten välillä on selviä eroja meluun reagoinnissa (21). 

Miten kohdata melu ja keskeytykset työssä?

Edellä esitetyn perusteella on syytä pitää mielessä, että vuotava tarkkaavuus voi toimia kaksiteräisenä miekkana: luovaa ajattelua edistävän vaikutuksen lisäksi se voi hankaloittaa merkittävästi elämää sekä johtaa kliinisesti todennettuihin keskittymishäiriöihin, pahimmassa tapauksessa mielenterveydellisiin ongelmiin.

On mielestäni tärkeää tunnistaa, millainen ympäristö on melutasoltaan sopiva kulloiseenkin tehtävään. Kun ideointi saattaa hyötyä sopivasta määrästä ympäröivää ärsyketulvaa, voi olla eduksi yrittää olla estämättä näiden joka puolella lepattavien ärsykkeiden vuotamista osaksi sen hetkisten ajatusten vuolasta virtaa, antaa niiden sekoittua uusiksi ideoiden kuohuiksi ja vetristyä yhä hurjemmiksi oivalluksiksi. Ja kun työ puolestaan vaatii rauhaa, älä salli melulle vierailuaikaa.

Tunnista oma tarkkaavuuden luonteesi ja välitä tämä tieto myös työtovereillesi. Ehkäpä tämän tekstin luettuasi osaat myös perustella tarpeesi sekä itsellesi että muille paremmin. Toisten voi olla joskus vaikea ymmärtää hiljaisuutta kaipaavien ja pienistäkin keskeytyksistä häiriintyvien henkilöiden ”erakkoluonnetta”. Voit kokeilla ilmaista tarpeesi kumpuavan luovaa ajattelua tukevan vuotavan tarkkaavuuden keskimääräistä häiriöherkemmästä sensorisesta filtteröinnistä. Näin ilmaistun viestin perille menoa en kuitenkaan takaa!

Keskittymistä vaativaan luovaan työhön voit toisaalta kokeilla esim. erilaisia kohinaääniä eli kohinaa (mm. ”white noise”, ”pink noise”, ”brown noise”), joiden luovuutta edistävästä vaikutuksesta on alustavaa tutkimusnäyttöä (17). Ympäröivää melua voit blokata myös esim. kuuntelemalla äänitettyjä luontoääniä, joilla saattaa olla tutkitusti stressiä lieventävää vaikutusta (18) tai nk. binauraalisia biittejä, joiden arvellaan niin ikään lievittävän stressioireita – ja jopa virittävän aivoja tietyille aivoaalloille (19).  Näihin tutkimustuloksiin on kuitenkin, mm. vähäisen määrän takia, syytä suhtautua varauksella.

Loppusanat (ja muutama huomio liikunnan vaikutuksista luovuuteen ja tarkkaavuuteen)

Tulevissa teksteissä pääsette lukemaan yksityiskohtaisemmin lempiaiheestani eli liikunnan vaikutuksista luovaan ajatteluun. On kuitenkin sopivaa sivuta aihetta lyhyesti myös tässä kohdin, sillä fyysisen aktiivisuuden kognitiivista kyvykkyyttä, ja mahdollisesti myös luovaa ajattelua, edistävä vaikutus selittynee osittain juuri tehostuneen tarkkaavuuden säätelyn kautta (25). 

Fyysinen aktiivisuuden on osoitettu vaikuttavan hyvin monipuolisella tavalla tarkkaavuuden kontrolliin (22) ja useat tutkimukset ovat havainneet mm. aerobisen liikunnan edistävän esimerkiksi ADHD-lasten tarkkaavaisuutta (23). Liikunnan tiedetään aktivoivan mm. mielialaa säätelevän etummaisen pihtipoimun (anterior cingulate cortex) aluetta, jonka lisääntynyt aktiivisuus puolestaan saattaisi auttaa vaimentamaan huomiosta kilpailevat ärsykkeet, ja edesauttaisi näin ollen keskittymistä käsillä olevaan kognitiiviseen tehtävään (24, 25). Vaikuttaisi siltä, että liikunnan tarkkaavuutta edistävä toiminta selittyisi osittain dopamiinijärjestelmän tehostuneella toiminnalla. Dopamiinijärjestelmän tiedetään, tehokkaasti toimiessaan, edistävän tarkkaavuutta (27, 28)  ja tehokkaan dopamiinijärjestelmän toiminnan on puolestaan todettu olevan yhteydessä sekä hyvään fyysiseen kuntoon että liikunnan harrastamiseen (25, 26).

Siis unelmointia, toimistohommia ja sopivasti liikuntaa! Alla on aiheesta kiinnostuneille mielenkiintoinen tutkimusreferaatti Zabelinan ja kumppaneiden vuotavaa tarkkaavuutta selvittäneestä EEG-tutkimuksesta. Yllä olevan tekstin lähdeluettelo löytyy aivan lopusta. Näillä vinkeillä kohti uusia oivalluksia!

White -albumia kuunnellen

Teemu

*Ekstra-lukemista: Zabelinan ja kumppaneiden aivotutkimus ”vuotavasta” tarkkaavuudesta

Zabelina ja kollegat suorittivat vuonna 2015 tutkimuksen, joka tarjosi ensimmäisiä fysiologia todisteita siitä, että tietynlainen luovuus saattaa olla, kuten on spekuloitu, yhteydessä heikentyneeseen kykyyn suodattaa ”epäolennaista” sensorista informaatiota. Tutkimukseen osallistui 84 koehenkilöä, joiden luovuutta arvioitiin sekä ”Creative Achievement”-kyselylomakkeella että divergenttiä ajattelua mittaavalla testillä.

Luovuutta mittaavan testin jälkeen arvioitiin koehenkilöiden kykyä suodattaa ärsyketulvaa (sensory gating). Koehenkilöt ohjattiin äänieristettyyn huoneeseen, missä heille puettiin EEG-päähine. Tämän jälkeen heille esitettiin ”klikkausääniä”. Klikkaukset esitettiin pareittain tietyssä ajallisessa rytmissä niin, että ensimmäisen klikkauksen jälkeen seurasi 500 ms tauko, jonka jälkeen esitettiin toinen klikkaus. Tutkimusryhmä mittasi koehenkilöiden fysiologista vastetta aivosähkökäyrästä 50 ms kummankin klikkauksen jälkeen. Tätä vastetta kutsutaan P50 tapahtumasidonnaiseksi herätepotentiaaliksi (event-related potential), joka syntyy aivoissa, kun ulkoinen heräte aiheuttaa sähköisen muutoksen aivoissa.

Tapahtumasidonnaiset herätepotentiaalit ovat erittäin käytettyjä EEG-tutkimuksissa, kun halutaan selvittää jonkin ärsykkeen tiettynä hetkenä aikaansaamaa vastetta aivoissa (esim. P200 tai P300). Kokeessa käytetty P50 on täysin automaattinen vaste ulkoiseen ärsykkeeseen. Tällaisessa klikkauskokeessa koehenkilön fysiologinen vaste on tyypillisesti voimakkaampi ensimmäisen klikkausäänen kuultuaan, mutta toisen klikkauksen aikana mitatussa vasteessa on tapahtunut vaimentumista. Tämä johtuu siitä, että kahteen identtiseen ja lähes peräkkäin esiintyvään ääneen ei reagoida enää toisella kerralla niin voimakkaasti. Kokeessa henkilön siis tyypillisesti onnistuu suodattamaan/vaimentamaan toistuvaa aistiärsykettä, joka ilmenee niin, että jälkimmäisen klikkauksen jälkeen ilmenevä P50-vaste on selvästi pienempi kuin ensimmäisen klikkauksen jälkeen ilmenevä P50-vaste.

Tulokset osoittivat mielenkiintoisen seikan. Niillä koehenkilöillä, jotka pärjäävät hyvin divergenttiä ajattelua mittaavassa testissä, tapahtuu hyvin valikoivaa sensorista prosessointia erittäin varhaisessa vaiheessa ensimmäisen ärsykeäänen jälkeen. Vain 50 ms kuluttua ensimmäisestä klikkauksesta, he kykenevät automatisoidusti suodattamaan epäolennaisen (toisen klikkauksen) aiheuttaman aistiärsytyksen verrattain hyvin suhteessa heikommin divergentissä testissä menestyneisiin koehenkilöihin. Huomionarvoista on, että koska P50 vaste on automaattinen ja koska annettu klikkausääni on tunnelataukseltaan täysin merkityksetön eli kaikille täysin sama (ts. kaikkien voidaan olettaa reagoivan siihen yhtä neutraalisti), niin yksilön kyky vaimentaa ärsyketulvaa vaikuttaisi olevan: a) tyypillinen ominaisuus divergentissä testissä menestyville, b) liittyvän kenties yksilön yleiseen hermostolliseen (automatisoituun) toimintaan. Erityisen mielenkiintoista kuitenkin on, että käytännön elämässä luoviksi arvioitujen henkilöiden P50-suhdeluku (mitä korkeampi suhdeluku, sitä heikompi sensorinen filtteri) oli puolestaan suurempi, mikä viittasi heidän heikompaan kykyynsä vaimentaa toisen klikkauksen seurauksena syntynyttä tahdosta riippumatonta P50-vastetta. Löydöksen voisi ilmaista käytännössä seuraavalla tavalla. Kun koehenkilö suorittaa divergenttiä luovuutta mittaavaa testiä laboratoriossa, on eduksi jos hän pystyy kontrolloimaan tarkkaavuuttaan suodattamalla epäolennaista informaatiota pois. Laboratorion ulkopuolella luovuus saattaa ilmetä kuitenkin hyvin poikkeavalla tavalla. Sellainen yksilö, joka on huono suodattamaan epäolennaisia klikkauksia laboratoriossa pois, saattaa hyötyä tästä ”vuotavasta” tarkkaavuudesta testitilanteen ulkopuolella, tosielämässä.

Tulosten analysoinnissa kontrolloitiin myös mahdollisia sekoittavia tekijöitä, kuten akateeminen menestyminen, ja tulokset pysyivät tämänkin jälkeen samansuuntaisina. Lisäksi tutkittiin samanlaisia herätevasteita 100 ja 200 ms klikkausten jälkeen (N100 ja P200), mutta näiden osalta ei havaittu eroja ryhmien välillä, mikä viittaisi siihen, että ero ryhmien välillä rajoittuisi spesifisti 50 ms kohdalla mitattuun herätevasteeseen.

Zabelinan ja kumppaneiden mukaan P50-vaste on mielenkiintoinen, sillä se on yhdistetty joihinkin mielenterveyshäiriöiden, kuten skitsofreniaan. Tutkimusryhmän mukaan vuotava tarkkaavuus voi olla riskitekijä monille keskittymishäiriöille sekä mielenterveyshäiriöille, mikäli henkilöllä on samaan aikaan heikko kognitiivinen kontrolli. Vahva kognitiivinen kontrolli on puolestaan suojaava tekijä, sillä sen avulla henkilö pystyy säätelemään tarkkaavuuttaan riittävästi ja näin ollen ”tulemaan toimeen” vuotavan tarkkaavuutensa kanssa.

LÄHDE: Zabelina, D. L., O’Leary, D., Pornpattananangkul, N., Nusslock, R., & Beeman, M. (2015). Creativity and sensory gating indexed by the P50: Selective versus leaky sensory gating in divergent thinkers and creative achievers. Neuropsychologia, 69, 77–84.

LUKUVINKKEJÄ:

• Carson, S. H. (2011). Creativity and psychopathology: A shared vulnerability model. The Canadian Journal of Psychiatry 56, 144-153.
• Kasof, J. (1997). Creativity and breadth of attention. Creativity Research Journal, 10, 303-315.
• Zabelina, D. L., Condon, D., & Beeman, M. (2014). Do dimensional psychopathology measures relate to divergent thinking or creative achievement? Frontiers in Psychology. 5, 1-11.

BLOGITEKSTIN LÄHTEET

1. Zabelina, Darya. (2018). Attention & Creativity. Teoksessa Jung, R.E & Vartanian, O (toim.) The Cambridge Handbook of the Neuroscience of Creativity (Cambridge Handbooks in Psychology). Cambridge University Press. Kindle Edition.
2. Englanninkielinen sitaatti: ”I need solitude for my writing: not “like a hermit” – that wouldn’t be enough – but like a dead man”. Suomennos siteerattu osoitteesta: https://villasarkia.wordpress.com/2018/03/03/tarvitsen-yksinaisyytta-kun-tyoskentelen-en-sellaista-kuin-yksinasuvalla-on-se-ei-riita-alkuunkaan-vaan-sellaista-kuin-vainajalla-franz-kafka/
3. Kozbelt, A. (2008). Hierarchical liner modeling of creative artists’ problem solving behaviors. Journal of Creative Behavior, 42, 181–200.
4. Lester, T. (2012). Da Vinci’s ghost: Genius, obsession, and how Leonardo created the world in his own image. New York, NY: Free Press.
5. Baas, M., De Dreu, C. K. W., & Nijstad, B. A. (2008). A meta-analysis of 25 years of mood-creativity research: Hedonic tone, activation, or regulatory focus? Psychological Bulletin, 134, 779–806.
6. De Dreu, C. K. W., Nijstad, B. A., Baas, M., Wosink, I., & Roskes, M. (2012). Working memory benefits creative insight, musical improvisation, and original ideation through maintained task-focused attention. Personality and Social Psychology Bulletin, 38, 656–669.
7. Lee, C. S., & Therriault, D. J. (2013). The cognitive underpinnings of creative thought: A latent variable analysis exploring the roles of intelligence and working memory in three creative thinking processes. Intelligence, 41, 306–320.
8. Benedek, M., Könen, T., & Neubauer, A. C. (2012). Associative abilities underlying creativity. Psychology of Aesthetics, Creativity, and the Arts, 6, 273–281.
9. Silvia, P. J., Beaty, R. E., & Nusbaum, E. C. (2013). Verbal fluency and creativity: General and specific contributions of broad retrieval ability (Gr) factors to divergent thinking. Intelligence, 41, 328–340.
10. Gabora, L. (2010). Revenge of the “Neurds:” Characterizing creative thought in terms of the structure and dynamics of memory. Creativity Research Journal, 22, 1–13.
11. Runco, M. A., & Acar, S. (2012). Divergent thinking as an indicator of creative achievement. Creativity Research Journal, 24, 66–75.
12. Zabelina, D. L., Condon, D., & Beeman, M. (2014). Do dimensional psychopathology measures relate to divergent thinking or creative achievement? Frontiers in Psychology, 5, 1–11.
13. Shepherd, D., Heinonen-Guzejev, M., Hautus, M. J., & Heikkilä, K. (2015). Elucidating the relationship between noise sensitivity and personality. Noise & health, 17(76), 165.
14. Kliuchko, M., Puoliväli, T., Heinonen-Guzejev, M., Tervaniemi, M., Toiviainen, P., Sams, M., & Brattico, E. (2018). Neuroanatomical substrate of noise sensitivity. Neuroimage, 167, 309-315.
15. Martindale, C., & Armstrong, J. (1974). The relationship of creativity to cortical activation and its operant control. The Journal of Genetic Psychology, 124, 311–320.
16. Martindale, C., Anderson, K., Moore, K., & West, A. N. (1996). Creativity, oversensitivity, and rate of habituation. Personality and Individual Differences, 4, 423–427.
17. Mehta, R., Zhu, R., & Cheema, A. (2012). Is noise always bad? Exploring the effects of ambient noise on creative cognition. Journal of Consumer Research, 39(4), 784-799.
18. Cassandra D. Gould van Praag, Sarah N. Garfinkel, Oliver Sparasci, Alex Mees, Andrew O. Philippides, Mark Ware, Cristina Ottaviani, Hugo D. Critchley. Mind-wandering and alterations to default mode network connectivity when listening to naturalistic versus artificial sounds. Scientific Reports, 2017; 7: 45273 DOI: 10.1038/srep45273
19. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/23/onko-stressia-nailla-illuusioaanilla-se-tutkitusti-vahenee-kokeile-itse?fbclid=IwAR2g70Pcu55oTakiAFixJdpL3UBcoLScAUErpITELQ8xvPAQ62dvfSGxviU&utm_campaign=yleuutiset&utm_medium=social&utm_source=facebook
20. Mark, G., Gonzalez, V. M., & Harris, J. (2005, April). No task left behind? Examining the nature of fragmented work. In Proceedings of the SIGCHI conference on Human factors in computing systems (pp. 321-330).
21. Haapakangas, A. (2017). Subjective reactions to noise in open-plan offices and the effects of noise on cognitive performance. Problems and solutions. Turun yliopisto. Sarja-ser. B osa, 436
22. de Bruin EI, van der Zwan JE, Bögels SM. A RCT comparing daily mindfulness meditations, biofeedback exercises, and daily physical exercise on attention control, executive functioning, mindful awareness, self-compassion, and worrying in stressed young adults. Mindfulness. 2016;7(5):1182-1192.
23. Grassmann V, Alves MV, Santos-Galduróz RF ym. Possible Cognitive Benefits of Acute Physical Exercise in Children With ADHD: A Systematic Review. J Atten Disord 2014 
24. Hillman CH, Erickson KI, Kramer AF. Be smart, exercise your heart: exercise effects on brain and cognition. Nature reviews. Neuroscience. 2008;9(1):58.
25. Frith, E. M. (2019). Acute Exercise and Creativity: Embodied Cognition Approaches.
26. Aron AR, Durston S, Eagle DM, Logan GD, Stinear CM, Stuphorn V. Converging evidence for a fronto-basal-ganglia network for inhibitory control of action and cognition. Journal of Neuroscience. 2007;27(44):11860-11864.
27. Nutt JG, & Fellman, J.H. Pharmacokinetics of levodopa. Clinical Neuropharmacology. 1984; 7:35-49.
28. Winter B, Breitenstein, C., Mooren, F. C., Voelker, K., Fobker, M., Lechtermann, A., … & Knecht, S. . High impact running improves learning. Neurobiology of learning and memory. 2007;87(4):597-609.