Muistatteko, kun alakoulussa opettaja saattoi kuria ylläpitääkseen paimentaa: ”Kirjoittaa ei tarvitse, mutta muutakaan ei saa sitten tehdä”.
Kappas kummaa, silloin kun et saa tehdä mitään muuta, niin tylsä kirjoitustehtäväkin vaikuttaa melko purevalta vaihtoehdolta.
Kirjailija Raymond Chandler hyödynsi kyseistä strategiaa omaan kirjoitustyöhönsä. Hän varasi joka päivä neljä tuntia kirjoitustyöhön ja odotti inspiraatiota iskeväksi noiden tuntien aikana.
Mikäli inspiraatio ei saapunut kylään, se ei haitannut – hän oli kuitenkin sitoutunut siihen, ettei tehnyt mitään muuta tuona aikana.
”Ei mitään”-vaihtoehto on yksinkertainen strategia lykkäämistä vastaan.
Kun me vitkastelemme asioiden hoitamisen kanssa, emme yleensä ole suinkaan toimettomia, vaan alamme puuhastella kaikkea epäolennaista.
Miksi näin sitten käy?
Aivoista on tunnistettu yhteensä 17 aluetta, jotka liittyvät motivaatioon. Yhdessä nämä alueet yhdistävät neurokemikaalien välityksellä saapuvaa tietoa tarjotakseen vastauksen seuraaviin kysymyksiin:
1) Onko asian tavoittelu meille riittävän palkitsevaa suhteessa ponnisteluihin?
2) Uskommeko pystyvämme aidosti saavuttamaan tavoitteen?
3) Onko meille tunne toimijuudesta ja vapaasta tahdosta?
Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on myönteinen, motivoidumme tekemiseen…
…jos vastaus on ei, motivaatio jää puutteelliseksi.
🧠 Motivaatiossa on lopulta kyse siitä, että jokin asia tuottaa meille riittävän nopean ja suuren ’vaiheittaisen’ dopamiinin erityksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokin asia saa meidät liikkeelle vasta sitten, kun vaiheittainen ”dopamiinipurskaus” ylittää tietyn kynnysarvon ja signaloi meille liikkeelle lähdön tarpeellisuudesta.
Toisin sanoen: vasta kun jokin tehtävä muuttuu motivaatioalueidemme signaloimana riittävän palkitsevaksi, alamme työskennellä tuon asian eteen.
Etuotsalohkon alueet yrittävät usein signaloida meille asioiden pitkän aikavälin hyödyistä, kun taas aivokuoren alla sijaitsevat dopamiiniradat saavat meidät herkästi himoitsemaan nopeita palkitsemisenkokemuksia. Yhdessä nämä muodostavat eräänlaisen, impulsiivista toimintaa toteuttavan ja sitä hillitsevän, ”Go- ja Stop-järjestelmän”.
Jos siis haluat motivoitua tylsään – mutta pitkän aikavälin hyötyjä tarjoavaan – tehtävään, tulee sinun kyetä lisäämään tämän tehtävän palkitsevuuden tunnetta. Ja parhaiten tämä onnistuu, kun etuotsalohkon avulla vaimennamme nopeiden palkintojen impulsiivista tavoittelua.
Suljemme siis kilpailevat vaihtoehdot mahdollisimman tehokkaasti pois, jolloin tylsän tehtävän palkitsevuuden arvo (ja sitä kautta siihen liittyvä vaiheittainen dopamiinin eritys) lisääntyy.
Anna itsellesi tasan yksi vaihtoehto: jos et tee suunniteltua tehtävää, et tee mitään muutakaan. Puhelin, lehdet, kaikki muu sälä tyystin piiloon visuaaliselta järjestelmältämme!
☘️ Väitän, että loppu saattaa sujua kuin itsestään.